Mutta enpä kaipaa enää. Tämä alkutalvi on ollut luistelijan hurmaa Lapissa. Eikä muista luistelijoista ole ollut riesaa. Itse asiassa välillä tuntuu siltä, ettei täällä eroteta luistelua hiihdosta.
Tunturimaisemassa
Yksi upeimmista kokemuksista oli päästä luistelemaan Ylläksen ja Pallaksen jylhiin maisemiin. Äkäslompolon, Kesänkijärven ja Ylläsjärven mieheni kanssa kierrettyäni suuntasimme vielä Äkäsjärvelle, jonka jää oli kuin samettia. Suuri yllätys oli se, että jäällä oli muitakin luistelijoita.
Menijät olivat sen näköisiä, että olivat luistelleet aiemminkin. Eipä ihme, sillä kyseessä oli Niukkasen Timo, jolta retkiluisteluoppini Helsingin aikoina ammensin. Kuulimme, että edellisen kerran oli samanlaisissa olosuhteissa päässyt kiitämään vuonna 2005.Paikallislehden päätoimittajaa ei tarvinnut ylipuhua, kun tarjosin retkistämme jutun juurta ja kuvia.
Sadetanssia
Upean Ylläksen-viikonlopun jälkeen näytti jo siltä, että nyt on luistelut luisteltu. Mutta mitä vielä. Sadetanssini auttoi, sillä mittari nousi plussan puolelle ja niskaan tuli vettä. Sehän tiesi jäille vain hyvää.
Uusiksi järvituttaviksi tulivat niin Vikajärvi Rovaniemellä kuin Näskäjärvi Ranualla. Olkkajärvellä olin melonut, mutta luistellen järvi ja sitä ympäröivät maisemat näyttäytyivät aivan uudessa valossa. Edes äänen vienyt flunssa ei saanut minua pysymään viime viikonloppuna pois jäältä. Tätä herkkua ei ole koko talven tarjolla.
Potkua piikkareilla
Olen aina sanonut, että Rovaniemi on potkukelkkailijan mekka, mitä teitä ja moottorikelkan jälkiä pitkin kelkkailuun tulee. Jääjalaksille ei juurikaan ole ollut käyttöä. Nyt kun siihen mahdollisuus tuli, annoin kelkan Ilkalle, joka ei ole tästä kelkkailun kuningaslajista päässyt nauttimaan.
Kelkkailu voittaa luistelun siinäkin mielessä luistelun 6-0, että vähän huonompikuntoisempikin jää menettelee. Olkkajärven parin sentin kevyt lumikerros ei menoa hidastanut.
Nyt pidän käsiä kyynärpäitä myöten ristissä, että pääsisimme Inarin jäälle. Se olisi unelmien täyttymys!
Tekstit
