”Hola! Para dónde van? Minne olette menossa?” huikkaa salskea mies maantien laidan kuppilasta. Vaatetuksesta ja seinään nojaavasta pyörästä päätellen hän tekee matkaa lihasvoimalla.

Perun lennostossa nuorempana työskennellyt Alejandro on matkalla Perun pääkaupungista Limasta maan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Arequipaan, jonne mekin olemme suuntaamassa.

”Yritin saada kavereita seurakseni, mutta kaikki pitivät minua hulluna!” Alejandro nauraa. En äkkiä keksi itsekään montaa kaveria, jotka lähtisivät polkemaan kanssani tuhat kilometriä viidessä päivässä. Varsinkin, jos matkaan lähdetään joka aamu kello viisi.

Jatkamme matkaa yhdessä 40 kilometrin matkan Majesiin. Retkiseuralaisemme jää sinne yöksi hotelliin.

”Tervetuloa aamukahville!” huikkaamme ja jatkamme vielä parikymmentä kilometriä eteenpäin ja pystytämme teltan Vitorin kylän tuntumaan joen rantaan. Vesi näyttää puhtaalta, joten pulahdan pesulle.

Luonnonvedessä uiminen ei todellakaan ole Perussa telttailevalle itsestäänselvyys. Kuivalla kaudella joenuomissa on enemmän kiviä kuin vettä, korkealla vuoristossa vähäiset vedet ovat jäässä tai vesi on kaivosten rikastamaa.

Seuraavana aamuna kello seitsemän Alejandro ilmestyy pyörineen piilopaikkamme, jonka hän löysi vaivattomasti Maps.me:n avulla. Istutamme hänet juomaan kuksasta kahvia, sillä aikaa kun laitamme kamamme kasaan. Kello kahdeksan olemme kaikki valmiina jatkamaan matkaa kohti Arequipaa.

pyörälijät perussa
seinämaalaus

Pyöräilijöiden hostellissa

Kun pyörän mittarissa on 6500 kilometriä tarvitsevat niin mieli, keho kuin pyörät lepoa ja huoltoa.

Yleensä tykkäämme köllötellä kyläpahasissa, mutta pyörämme tarvitsevat täydellisen huollon ja minä uudet pyöräilykengät, joita kumpaakaan ei saa pikkukylistä.

Arequipasta luulisi löytyvän kaikki mitä reissun rapistama pyöräilijä tarvitsee.

Karautamme pyörinemme kaupungin laidalla sijaitsevaan Casa de Ciclistaan, pyöräilijöiden hostelliin, jotka ovat meille tulleet jo tutuiksi. Ne ovat kaikki olleet kiinnostavan erilaisia. Niin tämäkin hippikommuunia muistuttava talo, jonka joka nurkka on täynnä roinaa ja luovia taiteellisia yksityiskohtia.

Talon edustalla, sähkölinjalla roikkuu nauhoistaan kaksi kenkäparia. Ne saisivat pian seuraa.

Talo on hostellia pyörittävän Pedron lapsuudenkoti, jossa hänen isänsä asuu edelleen. Taloa remontoidaan vapaaehtoisvoimin. Poropeukaloina pysymme kaukana remppahommista, jotta emme aiheuta lisää kaaosta. Yöpymisestä selviää myös rahalla. 10 euroa per yö.

Pikantteja makuja picanteríassa

Jo kauan ennen kuin saavumme Arequipaan, monet kehuvat meille kaupungin ruokakulttuuria. “Sieltä saa Perun parasta ruokaa!”

Vuoristokylien kuivan riisin, ranskalaisten ja kanankoipien jälkeen Arequipan picanteríat kuulostavat jumalaisilta.

Picantería on astetta parempi lounasravintola, jossa valmistetaan laadukkaista raaka-aineista arequipalaisia makuja. Ruokajuomana on tyypillisesti chichaa, fermentoitua juomaa, josta minulla on huonoja kokemuksia Kolumbiasta. Päätän antaa sille kuitenkin toisen mahdollisuuden. Laaturavintolassa hygieniataso on ehkä parempi kuin katumyyjän sammiossa. Chichaa ei valitettavasti ole kuitenkaan saatavilla, mutta raikas passiohedelmämehu kelpaa kyllä vaihtoehtona.

Alejandro ja Ilkka valitsevat Super Americanon, annoksen, jossa on lihaa kolmella eri tavalla, juustosalaattia (soltero de queso) ja mausteinen täytetty paprika (rocoto relleno), riisin kera tietenkin. Herrat ovat maiskutelleet omia annoksiaan jo tovin, kun itse vielä odotan omaa katkarapukeittoani (chupe de camarones). No, keittiöstä ei ainakaan kuulu mikroaaltouunin kilahduksia.

Värikäs keitto on odotuksen arvoinen. Kielen makunystyröillä viipyilevä liemi kätkee sisäänsä perunaa, papuja, herneitä, maissia, juustoa, kananmunaa, riisiä, valkosipulia, sipulia ja tietenkin katkarapuja. Pienen pesuvadin kokoinen lautanen tekee mieli nuolla viimeistä tippaa myöten puhtaaksi.

chupe de camarones
mirador arequipa

Kiitos, että olen suomalainen

Mieltä ja kehoa hyväilevää ruokaa saamme myös majapaikassamme. Pedron 76 vuotias isä on erinomainen kasvisruokakokki. Tervehenkiset ovat hänen muutkin elämäntapansa. Joka aamu kello puoli seitsemän 15 kilometrin pyörälenkki ja päivittäiset nokkaunet.

Mies on entinen poliisi ja lakimies. ”Poliisin toiminta oli niin korruptoitunutta, että jätin ne hommat 1980-luvun puolivälissä”.

Korruptiota ei ole Perusta saatu vieläkään kitkettyä. Kuulemme pitkän monologin kuinka epätasa-arvoisia ihmiset Perussa ovat.

”Jos varastat banaanin, joudut vankilaan. Mutta jos salakuljetat tuhat kiloa huumeita, pääset kuin koira veräjästä”, mies paasaa.

Kuuntelemme mielenkiinnolla, sillä turistina moni asia paikallisessa yhteiskunnassa jää näkemättä tai heppoisten arvailujen varaan. Toki eriarvoisuuden näkee helposti Arequipankin kaduilla. Vain muutaman korttelin päässä hienostoalueen picanteríasta kerjätään rahaa ruokaan ja nukutaan liikennevaloissa.

Lounasseuranamme on myös venäläinen Dimitri, joka on asunut Perussa jo kahdeksan vuotta. Viimeisen vuoden ajan hän on työskennellyt vapaaehtoisena Pedron projekteissa. ”Venäjälle en aio palata”.

Hostellissa käväisee pari yötä myös turkkilaispariskunta, joka kertoo oman maansa epäkohdista ja tyytymättömyydestään presidenttiinsä. Kun kuuntelen turkkilaisten tarinaa, tekee mieleni nousta ylös penkille ja laulaa Maamme-laulu. Tuntuu kuin vyölaukussani olisi Suomen passin sijasta tukku timantteja.

pyöräilykengät
anarkismia

Shimanot sähkölinjalle

Sillä aikaa kun nautimme Arequipan herkuista, pyörämme ovat täyshuollossa Customs Bikessa.

Trujillon Casa de Ciclistan tytär Angela suositteli meille kysestä pyöräliikettä. Hän nimittäin asui muutama vuosi sitten Arequipassa ja harjoitteli Perun pyöräilymaajoukkuessa. Emme joudu pettymään. Pyörämme ovat käsittelyn jälkeen kuin uudet.

Kaukana uudesta ovat kymmenen vuotta vanhat pyöräilykenkäni, jotka olen korjauttanut matkamme aikana suutarilla jo kaksi kertaa. Uuden ostaminen ei tuo minulle minkäänlaista tyydytystä, mutta nauravat Shimanot eivät enää naurata.

Etsimme uusia kenkiä yli kymmenestä pyöräliikkeestä. Turhaan. Kokoa 39 ei Perussa tunneta. Naisilla yleisin koko on 37 ja miesten koot alkavat neljästäkymmenestä. Yhdestä liikkeestä löytyy oikea koko, mutta vain yksi kenkä. Toinen on kateissa.

Viimeinen toivomme on Reymonds Bike. Liike sijaitsee tyylikkäässä kerrostalohuoneistossa, toisessa kerroksessa. Sisään pääsee soittamalla summeria. Henkilöllisyyttä ei sentään kysytä.

Liikkeen omistaja ymmärtää heti millaisia kenkiä pyörämatkailija kaipaa. Kenkiä, joilla on hyvä myös kävellä ja joiden pohja muistuttaa maastojuoksukenkää. Kaupanpäällisinä saan kenkien pohjiin valmiiksi asennettuna klipsit, joilla kenkä napsautetaan kiinni polkimeen.

Vanhat kengät muistuttavat käynnistäni Arequipassa vielä pitkään. Heitän ne Pedron kehotuksesta sähkölinjalle parin muun kenkäparin seuraksi. Löydän itsestäni pienen anarkistin. 

Seuraa pyöräretkeämme myös Instagramissa, Facebookissa ja Tiktokissa!

Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.