Suomen pystykoiran kokoinen ja värinen turre nostaa ujosti jalkaansa tien laidassa. Se tarvitsee pienen jaloittelun ja pisutauon aivan samalla tavalla kuin isäntänsä, eteläisestä Argentiinasta kotoisin oleva nuori mies.

Kun katson miehen pyörää ja sen päällä olevaa varustusta, äkikseltään voisi luulla, että kyseessä on korkeintaan parin yön retki kodin lähiympäristöön. Hän on kuitenkin ollut matkalla jo vuoden.

Pyörä muistuttaa jopoa, jolla itse ajaisin lähikauppaan. Sen tarakalla on iso muovilaatikko pullollaan tavaraa. Paksulle rullalle kääritystä superlonpatjasta tulee mieleen mummolan patjat 1970-luvulla. Teltan virkaa toimittaa musta muovi, josta mies virittää suojan päänsä päälle yöksi. Turre istuu olutkorin kokoisessa laatikossa, joka on kiinnitetty tankoon.

Mies taittaa matkaa farkkushortseissa, t-paidassa ja lenkkareissa. Jalassa ei ole pehmustettuja pyöräilyhousuja eikä lukkokenkiä. Päässä ei ole kypärää tai edes hattua, eikä silmillä aurinkolaseja vahvasta auringonpaisteesta huolimatta. Pyörän tangossa ei ole gps:ää tai edes matkamittaria. Kännykkääkään miehellä ei ole.

”Juttelen lintujen kanssa ja kartta on päässäni”, mies nauraa leveästi.

Mies ihailee pyöriämme ja niihin kiinnitettyjä vedenpitäviä pyörälaukkuja. Minä puolestaan ihailen miehen asennetta. Lähdetään niillä varusteilla mitä on ja nautitaan matkasta.

yksijalkainen pyöräilijä
pyörätuoli

Yksi jalka riittää

Pohjoischileläisessä Arican kaupungissa hieraisen silmiäni, kun näen lähestyvän pyörämatkailijan. Ikuisen kevään kaupungissa on toki miellyttävä pyöräilijän pyöräillä ja pitkän matkan pyöräretkeilijöitäkin sinne välillä eksyy. Hämmästyttävintä tässä pyöräilijässä on se, että hänellä on vain yksi jalka. Toinen on amputoitu nivusista alaspäin.

Meidän ikäisemme mies esittäytyy Waldoksi. Hän oli nuorempana työskennellyt poliisina, mutta kun hän onnettomuuden seurauksena menetti jalkansa, oli siirryttävä muihin hommiin.

”Kävin kolkuttelemassa taivaan portteja, mutta eivät suostuneet ottamaan vielä sisään”, Waldo heittää herjaa rankasta kokemuksestaan.

Kovan kuntoutuksen ja epäilemättä kovan peruskunnon ansiosta Waldo palasi elävien kirjoihin ja pyöräilee nyt ympäri Chileä ja dokumentoi seikkailuaan ahkerasti somessa.

Eikä suinkaan pelkästään valkoisten lakanoiden välissä, vaan myös teltassa, joka nousee entiseltä partiolaiselta ja vuoristo-oppaalta kainalosauvojen avulla pystyyn nopeammin kuin monelta meistä.

Pyörätuolilla ylämäkeen

Kolumbiassa viiletämme pitkin kilometrien pituista alamäkeä pienessä tihkusateessa, kun vastaamme tulee mies pyörätuolissa. Hänelle pitkät kilometrit ovat ylämäkeä.

Pyörätuoli ei ole mikään virtaviivainen leopekkatähtisversio, vaan aivan tavallinen pyörätuoli, jossa on katos. Pyörätuoliin on kiinnitetty kaksi suurta Kolumbian lippua, jotta autoilijat huomaavat erikoisen liikkujan ajoissa.

 Katosta roikkuu kännykän oheistuotteita, joita mies myy rahoittaakseen reissuaan. Tosin venezuelalaiset olivat ryöstäneet osan tuotteista.

Ryöstetyksi tuleminenkaan ei ole hyydyttänyt miehen hymyä, kun hän jatkaa matkaansa ympäri Kolumbiaa. Pienellä budjetilla matkustava mies nukkuu pyörätuolissa myös yönsä.

Jään hetkeksi katsomaan uuden idolini perään. Mäen huippu on jokaisella työnnöllä viisitoista senttimetriä lähempänä.

Seuraa pyöräretkeämme myös Instagramissa, Facebookissa ja Tiktokissa!

Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.