Kämmenen kokoinen rapu viilettää pitkin autiota hiekkarantaa kuin pölypallo parketilla. Sen ei tarvitse väistellä auringonpalvojia tai rantalentiksen pelaajia, sillä tällä brasilialaisella rannalla ei ole ruuhkaa. Atlantin rannalla, Superaguin saarella sijaitseva Praia Desertan ranta on nimensä mukaisesti autio.

Olemme lähteneet liikkeelle Guaraquecaban kylästä jo aamuseitsemältä, sillä vuorovesirannikolla yksi asia on ylitse muiden: ajoitus.

Rantaa pitkin voi ajaa vain laskuveden aikaan, jolloin kovaksi tiivistynyt rantahiekka tarjoaa pyöräilijälle kymmeniä metrejä leveän baanan. Olemme tarkistaneet verkkopalvelusta, että nousuvesi olisi korkeimmillaan kello yksi iltapäivällä. Laskelmoimme, että ehtisimme hyvin polkea 30 kilometrin matkan ennen sitä

rapu
praia deserta brasilia

Leppoisaa menoa myötätuuleen

Paikallinen kalastaja, joka on lupautunut kuljettamaan meidät saarelle, karauttaa veneensä rantahiekkaan ja auttaa nostamaan pyörämme rantaan. Huomaan, että toinen vesipulloni on tippunut veneeseen, kun mies on jo paluumatkalla. Onneksi tarakallani on litra guavamehua ja toinen kookosvettä, joka on suosikkijuomani ja erinomainen nesteyttäjä.

Puikkelehdimme Superaguin kylän halki kapeaa polkua pitkin. Polku on monin paikoin veden vallassa parin päivän sateen jäljiltä. Tiheässä sademetsässä polun sivuun on vaikea hypätä. Kengät kastuvat jo ensimmäisten kilometrien aikana.

Kolmen kilometrin jälkeen hiekkainen pyöräilybaana avautuu eteemme kutsuvana. Tuuli on myötäinen, päivä puolipilvinen, lämpötila reilu parikymmentä astetta. Täydellinen keli biitsipyöräilyyn! Meno on leppoisaa ja Perun pirulliset ylämäet ovat vain unohtumaton muisto. Mieleeni nousee myös reissumme ensimmäinen pyöräilypäivä, jolloin poljimme Karibianmeren rannalla.

Vaahtopäiset surffiaallot lyövät rantaan. Horisontissa näkyy vain ulappa, ja sen takana, jossain kaukana tuhansien kilometrien päässä on Eurooppa. Tasaisen horisontin puhkaisee kulmahampaan muotoinen saari, jollaisia näkee merirosvoleffoissa.

praia deserta
kuollut delfiini

Roskaisella rannalla

Hiekassa näkyy kahden pyörän jäljet. Ne ovat hieman kiemurtelevat. Aivan kuin kaksi maistissa olevaa kaverusta oli fillaroinut rannalla. Syynä kiemurteluun ei kuitenkaan ole väkijuoma vaan kapeat renkaat. Kohta vastaamme tulevat jälkien omistajat. Kaksi miestä, joilla on munamankeleidensa tarakalla muovilaatikot. Lienevät olleet etsimässä mereneläviä laskuvesirannalta.

Haaskalinnuilla on bileet. Halkaisijaltaan lähes metrisestä kilpikonnasta ei ole jäljellä kuin kilpi. Toisissa bileissä ilakoidaan delfiinillä.

Nousuveden yläraja näyttää siltä, että myös ihminen olisi pitänyt rannalla juhlia eikä olisi siivonnut roskiaan. Tyhjiä muovisia vesipulloja, viinapulloja, shampoopulloja, säilyketölkkejä, maitokartonkeja, styroksin palasia, puutarhahanska. En uskalla edes ajatella Tyynenmeren jätepyörrettä.

veden ylitys pyörällä
praia deserta parana

Pyöräilyä vetten päällä

Ylitämme tasaisin väliajoin pieniä sivuvirtoja. Erään sellaisen varressa vihreäpuseroinen poika työntää pitkän kepin avulla virrassa eteenpäin pientä sinikeltaista laivaa. Tuntuu kuin katselisin elokuvaa tai lukisin romaania. Eihän tällaista näkyä näe nykyisin enää missään!

Pysähdymme katsomaan karttaa. Google Maps ei ole tällä vuorovesirannalla ihan ajan tasalla. Siinä missä kännykkäsovelluksessa näkyy vettä, on täysin ajettava kannas. Näin meille lähtiessämme vakuutettiin. Nousuvesi kohoaa silmissä, joten liian kauan emme jää ihmettelemään vaan hurautamme viimeiset kilometrit vauhdilla.

Saavumme pieneen kalastajakylään. Rannalla istuu kolme miestä rantatuoleissa virvelit kädessään. Kylmälaukussa on enemmän kaljaa kuin kaloja. ”Pelkäättekö Putinia?” yksi miehistä kysyy, kun kuulee, että olemme Suomesta. Kerron, että liityimme vastikään Natoon.

Olemme kuin huomaamatta tulleet toiselle saarelle Cardosoon. Hankimme venekyydin yli joen takaisin Superaguin saarelle, jossa leiriydymme Márcion kotipihallaan pitämälle leirintäalueelle. Lounaaksi tarjotut kala ja katkaravut ovat taatusti tuoreita.