Paksujen vällyjen välistä pilkottaa kolme pörröistä päätä. Yksi on musta ja kaksi valkoista. Musta kuuluu perulaistytölle, valkoiset hänen vieressään köllötteleville alpakoille.

Olen tullut huhuilemaan, josko kahdenkymmenen asukkaan alpakanhoidosta elävän kylän ainoasta ravintolasta saisi ruokaa. Ravintolasali on yksi perulaisen perheen huoneista. Keittiön luukulta näkee suoraan makuuhuoneeseen.

Keittiössä hääräävä äiti näyttää paksussa villapipossa ja monta villaista vaatekerrosta päällään maatuskalta. Lähes viidentuhannen metrin korkeudessa on yöllä ollut pakkasta. Hän kehottaa meitä istumaan alas pöydän ääreen.

Perheen poika toimii tarjoilijana. Alpakat ovat kömpineet sängystä hänen assistentikseen. Pian edessämme on kupilliset kuumaa macaa, joka Suomessa tunnetaan superfoodina, mutta Perussa perussaludona.

Aamiaiseksi olisi tarjolla tuhti liharuoka, mutta se tuntuu liian raskaalta, joten pyydämme lihan sijasta paistettuja kananmunia. Kysyn kainosti, voisiko lautaselle saada jotain vihannesta. Kananmunien rinnalla lautasella on iso keko paistettuja perunoita ja sipulia.

Cappuchinoa emme kysele, vaan iloitsemme pikakahvista, sillä itse annostellen kahvista saa riittävän vahvaa. Maitoa ei ole.

alpakka
aamiainen telttaleirissä

Aamiainen telttaleirissä

Peukaloni iho on ruvella sytkärin raapimisesta. Tuli retkikeittimessä ei ota syttyäkseen. Syttyisihän se, jos Trangian polttimoon lorottaisi täyteen 96-prosenttista alkoholia. Sitä on kuitenkin jäljellä vain vajaa kolmasosa pulloa. Tuolla määrällä pitää saada keitettyä puuro ja teevesi aamiaiselle sekä iltaruuan linssit ja pasta.

Nimenomaan keitettyä, sillä otamme veden joesta, jonka varrella olemme leiriytyneenä Argentiinan keskiosissa. Vesi on moneen maitokaakaon väriseen jokeen verrattuna kirkasta, mutta ilman keittämistä en uskaltaisi sitä juoda.

Onneksi sormet eivät sentään ole kohmeessa kuten Perun vuoristossa.

Vihdoin tuli syttyy ja syleilee kattilan reunoja. Onneksi kukaan argentiinalainen ei ole näkemässä, kun kaadan matelehtien päälle kiehuvaa vettä. Oikeaoppinen mate kun tehdään 70-80 asteiseen veteen.

Tunnen, kuinka kuuman juoman lämpö valuu koko kehoon. Kevätaamu Patagoniassa on viileä. Pipo, pitkät kalsarit ja kevyttoppatakki ovat tarpeen. Onneksi ei sada. Saamme nauttia aamiaisen kuivina.

Ennen kuin pääsemme hyppäämään pyörien päälle, on kasattava leiri. Tungettava makuupussit ja -alustat ja teltta tiiviisiin pusseihinsa. Telttakepeille on oma pussinsa, jonka kiinnitän pyörän runkoon. Ilkka purkaa keittimen kasaan, minä kiinnitän hänen reppunsa etupyörän tarakkaan. Teemme siis niitä hommia, joita toinen karsastaa.

Parissa tunnissa heräämisestä olemme valmiita uuteen pyöräilypäivään.

yrttitee
tikapuut

Aamiainen kahvikuppia kolistelematta

”Tuotko mukanasi kurkun. Ainiin, unohdin myös suolan.”

”Oliks vielä jotain muuta?” kuuluu vastaus WhatsApp-viestiini Ilkalle.

Yritän valmistaa aamiaista Barilochen casa de ciclistassa, retkipyöräilijöille tarkoitetussa majapaikassa, jossa saa yösijan, mutta ei palveluita.

Majoitumme iglumaisen rakennuksen ylisillä, jonne kiivetään tikapuita pitkin. ”Iglun” alakerrassa on talon isännän Cocon verstas. Kaikki ruuat on kannettava ylisille, jotta hiiret ja Cocon koirat eivät pääse niihin käsiksi.

Cocon asunto on talon yläpihalle, jonne mennään huojuvia portaita pitkin. Talossa on hyvin varustettu keittiö ja vessa, jota saamme käyttää.

Kun aamulla laskeudun tikapuita, yritän muistaa ottaa mukaan kerralla kaiken tarvittavan. Harvoin siinä onnistun.

Lisäksi on yritettävä livahtaa sisään talon ovesta niin, että Cocon koirat eivät pääse herättämään aamu-unista isäntäänsä.

Valmistan aamiaisen kuin hidastetussa filmissä, jotta aiheuttaisin mahdollisimman vähän kolinaa. Isännän makuuhuoneesta kuuluu kuorsaus. Tämähän menee hyvin!

Juuri kun olen saanut kaiken valmiiksi, Ilkka kömpii sisään. Ovi aukeaa viisi senttiä liikaa, ja toinen koirista livahtaa sisään nuolemaan isäntänsä naamaa. Seuraavana aamuna livahdamme sisään litteänä kuin silakkafilé.

Yksinkertaista vai monimutkaista

Kotona jo pelkän aamiaisen valmistaminen on yksinkertaisempaa. Kävelen makuuhuoneesta kymmenen askelta keittiöön, napsautan sähkölieden päälle ja viiden minuutin päästä istun mukavasti keittiön pöydän ääressä edessäni puurolautanen ja kahvikuppi, joiden sisältö on juuri sellainen kuin haluan.  Sadan metrin päästä hyvin varustetusta lähikaupasta saan täydennystä aamuvarhaisesta iltamyöhään.

Pyörämatkalla joudun tekemään lähes joka päivä lukuisia päätöksiä jo pelkästään aamiaisen suhteen. Mistä saamme ostettua ruokaa? Missä majoitumme? Tarvitseeko ostaa polttoainetta? Onko matkan varrella saatavana vettä vai pitääkö sitä kantaa mukana vesipussissa?

Nuo päätökset ovat pyörämatkailijan arkea, joka toisille saattaa kuulostaa ankealta. Meille se on juuri sitä, mitä tältä reissulta lähdimme hakemaan. Vaihtelua tuttuun, turvalliseen ja tylsään.

Seuraa pyöräretkeämme myös Instagramissa, Facebookissa ja Tiktokissa!

Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.