Kalori, kilo vai elämänilo?

”Olisimme kaikki onnellisempia, jos painaisit 10 kiloa enemmän”. Näin minulle sanoi eräs tuttavani 15 vuotta sitten. En silloin ymmärtänyt mistä hän puhui. Pelkkä ajatus jo parin kilon painonnoususta oli puistattava. Kymmenen kiloa ei ollut tästä maailmasta.

Nyt kun painan tuon 10 kiloa enemmän ja voin paremmin kuin koskaan, ymmärrän mitä hän tarkoitti. Olin ollut energiavajeessa elävä rasvakammoinen ja luiseva kuin kuivan kesän orava, jonka kielet korvien välissä soivat riitasointuja.

Keho kohtaa mielen

Englannin kielessä on loistava termi ”gut feeling” (suom. mutu-tuntuma). ”Gut” viittaa suolistoon ja ”feeling” tunteisiin. Sillä mitä laitamme suuhumme on valtava vaikutus myös mieleen.

Suolistossa on samoja välittäjäaineita kuin aivoissa. Mm. mielihyvähormoni serotoniinista suurin osa muodostuu suolistossa. Suolisto ja aivot keskustelevat keskenään. Tuo neuvonpito tarvitsee toimiakseen riittävästi oikeanlaista ravintoa.

Aliravittuna elimistö ja etenkään aivot eivät saa riittävästi oikeanlaista polttoainetta. Energia kuluu rasvagrammojen ja kaloreiden miettimiseen. Syömisestä ja koko elämästä puuttuu ilo. Myös ylensyönyt ja ylipainoinen voi olla aliravittu. Ratkaisevaa onkin ravinnon laatu, ei sen määrä.

Kalorihysteriaa tärkeämpää on mielestäni olla kaloritietoinen eli ymmärtää mitä kalorit sisältävät – tai mitä ne eivät sisällä. Näennäisesti vähäkalorinen tuote, kuten rasvaton jogurtti, saattaa sisältää kourallisen sokeria ja liudan lisäaineita, kun taas runsaskaloriseksi väitetty, kuten pähkinät tai avocado, ovat ravintoa, jonka elimistö pystyy käyttämään täysimääräisesti hyväkseen ja saa kehon kehräämään kuin lämmintä maitoa latkinut maatiaiskissa.

Kuuntele kehoasi

Tapasin viime viikonloppuna erittäin energisen ja elämäniloisen nuoren naisen, joka työskentelee kätilönä. Parhaiten hänen ulkomuotoaan kuvaa sana muodokas, muttei missään nimessä ylipainoinen.

Hän kertoi, kuinka oli nuorempana tuskaillut oman minäkuvansa kanssa. Vasta kun hän oli ollut harjoittelussa sairaalan naistentautien osastolla, jossa näkee päivät pitkät kaikenkokoisia ja -muotoisia naisia, hän ymmärsi, miten kauniita naiset muotoineen ovat ja oppi arvostamaan myös omia kurvejaan.

Tämä uusi ystäväni on hyvin liikunnallinen ja syö terveellisesti, muttei jaksa murehtia painoaan. Vaa’an lukemien sijaan hän keskittyy kuuntelemaan kehoaan. En ihan äsken ole tavannut yhtä elämäniloista ihmistä.

Kehomme kyllä kertoo, mitä se on vailla, kun sitä vain kuuntelee. Ongelmana on usein se, että usein uskomme enemmän naistenlehtiä kuin oman kehomme viestejä. Lehtien otsikot huutavat vähäkalorista pikadieettiä samalla kun kehomme huutaa rasvaa ja ravinteita. Tässä kilpalaulannassa kehomme ääni jää usein toiseksi.

Elämänilo ei löydy vaa’asta

Vaaka on yhtä huono mittari kuin kalori. Vaa’an lukemat voivat pysyä samana vaikka kehon koostumus muuttuu kiinteämmäksi. Toisaalta laihallakin voi olla varsin korkea rasvaprosentti.

Nykyisin onkin trendikkäämpää hankkia lihaksia kuin olla ns. laihaläski. Suuntaus on sinänsä hyvä, sillä ilman lihaksia ei ole elämää.

Valitettavasti täydellisen vartalon metsästyksessä ajaudutaan usein ojasta allikkoon: elämänilo jää löytymättä.

___

Tämän postauksen innoituksena oli syömishäiriöihin erikoistuneen psykoterapeutin Sarianna Virpikarin luento.

 

Pinna kiree, kiristää polla, ei oikein jaksas istuu luennolla.

Flunssaa pukkaa,  iho kukkii. Mä en kestä! Ois pakko lukee tenttiin.

Ehkä se on vain kahvin puutetta, eihän mulla oo ees kuumetta.

Aamulla vedän pillerin naamaan, läpi uuden päivän usvassa kaahaan.

 
Kirjoittaja Tuija Kauppinen, Google+

Jos tykkäsit, jaa myös kavereillesi!

    Yksi kommentti to “Kalori, kilo vai elämänilo?”

    1. Nimetön sanoo:

      Näin juuri. Suomalaiset naiset eivät tajua, että kaikkein kauneimmat naiset ovat ne, jotka näyttävät onnellisilta.

    Jätä kommenttisi

    Viesti