Hiekassa lojuu puun kappaleita, kengän pohjia ja hylkeen raato, joka tuo mieleen verkkoon kuolleen Saimaan norpan. Tuulessa leijailee yksinäinen muovipussi. Leijasurffaajat kiitävät vaahtopäillä.

Lakkaamatta rantaan lipuvat laineet tuovat terveiset Papuan Uudesta Guineasta. Sinne päätyisin, jos tästä lähtisin ylittämään valtamerta. Tuntuu todella siltä, että olen maailman toisella puolen.

Pyörän mittari näyttää 3870 kilometriä. Keho ja mieli kaipaavat lepoa pyöräilystä. Pacasmayon kylässä Perussa Tyynenmeren rannikolla on hyvä pohtia pyörämatkailua rapaista rattaistoa syvemmältä.

tyynenmeren rannalla
merileijona

Älä vertaa itseäsi muihin

Pyörämatkailussa ei ole kyse siitä, kuinka monta kilometriä ja kuinka vauhdikkaasti etenen. Kilpapyöräilyssä tärkeintä on päästä perille nopeasti. Pyöräretkellä tärkeintä on itse matka.

Itseään ei kannata verrata muihin pyörällä matkaa tekeviin. Jokainen tekee matkaa omalla tavallaan ja ajallaan.

Yksi nukkuu joka yö lakanoiden välissä ja syö päivittäin ravintolassa. Toinen pystyttää telttansa vaikka poliisi- tai paloasemalle ja etenee keksien voimalla. Kolmas on ollut matkalla jo vuosia eikä paluusta entiseen ole tietoa.

Vähemmän on enemmän

Olen oppinut tekemään eron kivan, tarpeellisen ja välttämättömän välillä.

Mekko olisi kiva. Olen kuitenkin pärjännyt hyvin samalla t-paidalla ja retkihousuilla niin patikkaretkellä kuin Lojan kaupungin tarjoamassa konsertissa. Vaatteita voi välillä pestä.

Kannan mukana tietokonetta, koska ilman sitä en voisi jakaa näitä tarinoita kanssasi. Pyörämatkan näkökulmasta reilun kilon teknisen laitteen mukana kantaminen on kuitenkin sarjassa kiva mukana. Järkevintä olisi ollut jättää se kotiin.

Pehmustetut ja saumattomat pyöräilyhousut ovat tarpeelliset, kun pyörän satulassa istuu monta tuntia päivässä. Ilman housuja ei pyöräillessä pärjää, ilman pyöräilyhousuja kyllä.

Pyöränkorjausvälineet ovat välttämättömiä. Ehkä sitäkin välttämättömämpää on taito osata käyttää niitä. Siksi olen reissussa Ilkan kanssa.

Kaikilla tapaamillamme pyörämatkaajilla on ollut paljon enemmän tavaraa kuin meillä. Suurin osa heistä on päätynyt ensimmäisten ylämäkien jälkeen luopumaan ylimääräisestä tavarasta kuten selfie-kepistä, farkuista tai kolmansista pyöräilyhousuista, jotta pyörä ei olisi niin painava.

Kun lukee somen retkipyöräilyfoorumeita, ainoa asia, joka ihmisiä tuntuu kiinnostavan pyöräretkelle valmistautumisessa, on hankkia uusia tavaroita, jotka lopulta osoittautuvat vain kivoiksi, yleensä täysin turhiksi.

Sekin aika kannattaisi kuluttaa etenkin keskivartalon lihasten vahvistamiseen tai vaikka kohdemaan kielen oppimiseen. Niistä on varmasti enemmän hyötyä kuin markkinoiden parhaasta aurinkopaneelista tai hipoimmasta ajotietokoneesta.

On todella kevyt olo myös henkisesti, kun kaikki päivittäin tarvittava omaisuus mahtuu kolmeen pyörälaukkuun. Olen rakastunut yksinkertaisuuteen.

meriruokaa
hedelmäkoju

Rutiinit vs yllätyksellisyys

Kolmen kuukauden aikana pyöräilypäiviin on ehtinyt muodostua tietynlainen rytmi, jota sanelee pitkälti päivänvalo. Toisin kuin Suomessa, aurinko nousee vuoden jokaisena päivänä aamukuudelta ja hämärä laskeutuu puoli seitsemään mennessä.

Olemme tien päällä yleensä kello kahdeksan, syömme lounaan puolilta päivin ja iltapäivällä poljemme vielä pari tuntia, etsimme paikan, jonne majoittua, syömme ja venyttelemme. Syö, polje, lepää, toista.

Jokainen päivä on kuitenkin erilainen. Koskaan ei tiedä mitä päivä tai edes seuraava tien mutka tuo tullessaan. Edessä saattaa olla paramilitaarisen ryhmän tekemä tiesulku, yöpyminen sikojen vieressä, kadonneen pyörälaukun metsästys, käynti ihotautilääkärillä tai viimeinen pala vessapaperia.

Epävarmuuden sietokykyni on kasvanut.

Kaikki aistit avoinna

Pyörämatkailja ei elä ja koe vain silmillään vaan kaikilla aisteillaan.

Nenään tulvahtaa tielle kuolleen eläimen raadon eltaantunut haju tai vuoristoniityn yrttien tuoksu.

Korvat täyttyvät liikenteen katkeamattomasta virrasta, latinorytmeistä tai aamuneljältä alkavasta kukkojen kiekumisesta.

Suussa maistuu mangon makeus ja kärsimyshedelmän kirpeys. Toisinaan hiekka tai kadulta ostetun juoman aikaansaama oksennus.

Selkään hiestä liimaantunut pusero ja hikinen haaroväli unohtuvat, kun sadekauden saattelemat pisarat piiskaavat poskipäitä alamäessä.

pyöräilijä mudassa
chiclayo

Hitaasti edeten

Maailmassa, jossa kaikki janoavat nopeutta ja helpoutta, pyörämatkailja etenee hitaasti.

Pyörän päällä on aikaa elää, tuntea ja ajatella, tehdä tarkempia havaintoja ympäröivästä maailmasta.

Tangon takaa maailman näkee kirkkaammin.

Pyörällä matkustamista voisi verrata kirjan lukemiseen. Molemmissa pääsee sukeltamaan toisten ihmisten elämään.  Pullahtamaan oman kuplan ulkopuolelle.

Elämä pienoiskoossa

Pyörämatka on kuin elämä pienoiskoossa:

On ylä- ja alamäkiä, kartalla pysymistä ja harhapolkuja, mutaan juuttumista ja montusta nousemista, huipulle pääsemisen tuskaa ja riemua, onnen ja kärsimyksen hetkiä, ponnistelua ja kevyttä liitoa, hyviä ja huonoja päiviä.

Kun maisemat ovat kauniita ja ympärillä on mielenkiintoista nähtävää, huomio kiinnittyy helposti ulospäin. Tylsemmällä pätkällä alkaa helpommin kiinnittää huomiota sisäänpäin, itseensä. Mitä ihmettä oikein täällä teen? Mietin tätä, kun poljin kuoppaisella hiekkatiellä teollisuusalueella.

On pyöräilijöitä, jotka matkustavat kuin rusinoita pullasta napsien. He matkustavat suoraan kiinnostavaan kohteeseen esimerkiksi bussilla ja välttävät tylsien pätkien polkemisen. Heidän sometilinsä täyttyvät kauniista kuvista ja pyöräretkeilyn ihanuudesta.

Itselleni on tärkeää nähdä myös rähjäisiä, jätteiden reunustamia kaupunkeja, avohakkuilla parturoituja vuorenrinteitä, slummeja loistohotellien kyljessä, kuivuneita jokiuomia, kerjäläisiä, rampoja, piikkilangoilla aidattuja asuinalueita tai myrkkyä pitaijapuille ruiskuttavia peltotyöläisiä.

Miksi sulkisin silmäni todellisuudelta ja rajaisin kokemusmaailmaani välittämällä pelkästään kuvia, jotka näyttävät hyviltä Instagramissa.

Siinä on vielä itsellänikin oppimista.