Mietteitä valtameren rannalla
Hiekassa lojuu puun kappaleita, kengän pohjia ja hylkeen raato, joka tuo mieleen verkkoon kuolleen Saimaan norpan. Tuulessa leijailee yksinäinen muovipussi. Leijasurffaajat kiitävät vaahtopäillä.
Lakkaamatta rantaan lipuvat laineet tuovat terveiset Papuan Uudesta Guineasta. Sinne päätyisin, jos tästä lähtisin ylittämään valtamerta. Tuntuu todella siltä, että olen maailman toisella puolen.
Pyörän mittari näyttää 3870 kilometriä. Keho ja mieli kaipaavat lepoa pyöräilystä. Pacasmayon kylässä Perussa Tyynenmeren rannikolla on hyvä pohtia pyörämatkailua rapaista rattaistoa syvemmältä.
Älä vertaa itseäsi muihin
Pyörämatkailussa ei ole kyse siitä, kuinka monta kilometriä ja kuinka vauhdikkaasti etenen. Kilpapyöräilyssä tärkeintä on päästä perille nopeasti. Pyöräretkellä tärkeintä on itse matka.
Itseään ei kannata verrata muihin pyörällä matkaa tekeviin. Jokainen tekee matkaa omalla tavallaan ja ajallaan.
Yksi nukkuu joka yö lakanoiden välissä ja syö päivittäin ravintolassa. Toinen pystyttää telttansa vaikka poliisi- tai paloasemalle ja etenee keksien voimalla. Kolmas on ollut matkalla jo vuosia eikä paluusta entiseen ole tietoa.
Vähemmän on enemmän
Olen oppinut tekemään eron kivan, tarpeellisen ja välttämättömän välillä.
Mekko olisi kiva. Olen kuitenkin pärjännyt hyvin samalla t-paidalla ja retkihousuilla niin patikkaretkellä kuin Lojan kaupungin tarjoamassa konsertissa. Vaatteita voi välillä pestä.
Kannan mukana tietokonetta, koska ilman sitä en voisi jakaa näitä tarinoita kanssasi. Pyörämatkan näkökulmasta reilun kilon teknisen laitteen mukana kantaminen on kuitenkin sarjassa kiva mukana. Järkevintä olisi ollut jättää se kotiin.
Pehmustetut ja saumattomat pyöräilyhousut ovat tarpeelliset, kun pyörän satulassa istuu monta tuntia päivässä. Ilman housuja ei pyöräillessä pärjää, ilman pyöräilyhousuja kyllä.
Pyöränkorjausvälineet ovat välttämättömiä. Ehkä sitäkin välttämättömämpää on taito osata käyttää niitä. Siksi olen reissussa Ilkan kanssa.
Kaikilla tapaamillamme pyörämatkaajilla on ollut paljon enemmän tavaraa kuin meillä. Suurin osa heistä on päätynyt ensimmäisten ylämäkien jälkeen luopumaan ylimääräisestä tavarasta kuten selfie-kepistä, farkuista tai kolmansista pyöräilyhousuista, jotta pyörä ei olisi niin painava.
Kun lukee somen retkipyöräilyfoorumeita, ainoa asia, joka ihmisiä tuntuu kiinnostavan pyöräretkelle valmistautumisessa, on hankkia uusia tavaroita, jotka lopulta osoittautuvat vain kivoiksi, yleensä täysin turhiksi.
Sekin aika kannattaisi kuluttaa etenkin keskivartalon lihasten vahvistamiseen tai vaikka kohdemaan kielen oppimiseen. Niistä on varmasti enemmän hyötyä kuin markkinoiden parhaasta aurinkopaneelista tai hipoimmasta ajotietokoneesta.
On todella kevyt olo myös henkisesti, kun kaikki päivittäin tarvittava omaisuus mahtuu kolmeen pyörälaukkuun. Olen rakastunut yksinkertaisuuteen.
Rutiinit vs yllätyksellisyys
Kolmen kuukauden aikana pyöräilypäiviin on ehtinyt muodostua tietynlainen rytmi, jota sanelee pitkälti päivänvalo. Toisin kuin Suomessa, aurinko nousee vuoden jokaisena päivänä aamukuudelta ja hämärä laskeutuu puoli seitsemään mennessä.
Olemme tien päällä yleensä kello kahdeksan, syömme lounaan puolilta päivin ja iltapäivällä poljemme vielä pari tuntia, etsimme paikan, jonne majoittua, syömme ja venyttelemme. Syö, polje, lepää, toista.
Jokainen päivä on kuitenkin erilainen. Koskaan ei tiedä mitä päivä tai edes seuraava tien mutka tuo tullessaan. Edessä saattaa olla paramilitaarisen ryhmän tekemä tiesulku, yöpyminen sikojen vieressä, kadonneen pyörälaukun metsästys, käynti ihotautilääkärillä tai viimeinen pala vessapaperia.
Epävarmuuden sietokykyni on kasvanut.
Kaikki aistit avoinna
Pyörämatkailja ei elä ja koe vain silmillään vaan kaikilla aisteillaan.
Nenään tulvahtaa tielle kuolleen eläimen raadon eltaantunut haju tai vuoristoniityn yrttien tuoksu.
Korvat täyttyvät liikenteen katkeamattomasta virrasta, latinorytmeistä tai aamuneljältä alkavasta kukkojen kiekumisesta.
Suussa maistuu mangon makeus ja kärsimyshedelmän kirpeys. Toisinaan hiekka tai kadulta ostetun juoman aikaansaama oksennus.
Selkään hiestä liimaantunut pusero ja hikinen haaroväli unohtuvat, kun sadekauden saattelemat pisarat piiskaavat poskipäitä alamäessä.
Hitaasti edeten
Maailmassa, jossa kaikki janoavat nopeutta ja helpoutta, pyörämatkailja etenee hitaasti.
Pyörän päällä on aikaa elää, tuntea ja ajatella, tehdä tarkempia havaintoja ympäröivästä maailmasta.
Tangon takaa maailman näkee kirkkaammin.
Pyörällä matkustamista voisi verrata kirjan lukemiseen. Molemmissa pääsee sukeltamaan toisten ihmisten elämään. Pullahtamaan oman kuplan ulkopuolelle.
Elämä pienoiskoossa
Pyörämatka on kuin elämä pienoiskoossa:
On ylä- ja alamäkiä, kartalla pysymistä ja harhapolkuja, mutaan juuttumista ja montusta nousemista, huipulle pääsemisen tuskaa ja riemua, onnen ja kärsimyksen hetkiä, ponnistelua ja kevyttä liitoa, hyviä ja huonoja päiviä.
Kun maisemat ovat kauniita ja ympärillä on mielenkiintoista nähtävää, huomio kiinnittyy helposti ulospäin. Tylsemmällä pätkällä alkaa helpommin kiinnittää huomiota sisäänpäin, itseensä. Mitä ihmettä oikein täällä teen? Mietin tätä, kun poljin kuoppaisella hiekkatiellä teollisuusalueella.
On pyöräilijöitä, jotka matkustavat kuin rusinoita pullasta napsien. He matkustavat suoraan kiinnostavaan kohteeseen esimerkiksi bussilla ja välttävät tylsien pätkien polkemisen. Heidän sometilinsä täyttyvät kauniista kuvista ja pyöräretkeilyn ihanuudesta.
Itselleni on tärkeää nähdä myös rähjäisiä, jätteiden reunustamia kaupunkeja, avohakkuilla parturoituja vuorenrinteitä, slummeja loistohotellien kyljessä, kuivuneita jokiuomia, kerjäläisiä, rampoja, piikkilangoilla aidattuja asuinalueita tai myrkkyä pitaijapuille ruiskuttavia peltotyöläisiä.
Miksi sulkisin silmäni todellisuudelta ja rajaisin kokemusmaailmaani välittämällä pelkästään kuvia, jotka näyttävät hyviltä Instagramissa.
Siinä on vielä itsellänikin oppimista.
Seuraa pyöräretkeämme myös Instagramissa ja Tiktokissa!
// Kommentit //
Vastaa käyttäjälle Tuija Kauppinen Peruuta vastaus
// Luehan nämäkin //
Jouni Hakola
Terve Tuija ja Ilkka,
mahtavaa matkaanne on ollut mukava seurata. On myös ollut elämyksellistä samaistua pyörämatkailunne rytmiin ja tuntemuksiin omalla, vaikkakin vaatimattomammalla taustallamme. Toisaalta meidän pyhiinvaelluspyöräilymme ovat olleet ympäristöltään hyvin erilaisia kokemuksia syvällä sivilisaatiomme historiassa. Uutta ja vanhaa infraa on joka puolella ja mahdollisuudet vaikkapa telttailuun ovat olleet olemattomat. On ollut turvauduttava airbnb:hin ja booking.comiin. Lahjoitusperusteella toimiva ilmaismajatalokin sattui Via Francigenalla kohdalle vain kerran.
Vaikka nomadimoodissa vaipuukin eräänlaiseen yksinkertaisen etenemisen transsiin, suunnittelulla ja joustavalla suunnitelmien muuttamisella on merkitystä. Silloin tällöin huomaa myös kulkeneensa liian nopeaan, ja jotain tuiki mielenkiintoista jääneen huomaamatta. En tiedä kuinka täsmällinen päivittäinen tai pidemmän jänteen reittisuunnitelmanne on, Siitä olisi hauska kuulla lisää.
Reitistä puheen ollen, suosittelen vierailua Cuzcossa ja Machu Picchulla (ellette ole aiemmin käyneet), ellei peräti Inca Trail-vaellusta. Vanhan korkean sivilisaation jäljet pysäyttävät. Sinne ei liene mieltä pyöräillä, mutta junalla ja linja-autollahan pääsee kun ei ole kiire.
Hyvää talven tuloa sinne toivottaen,
Jouni ja Liisa
Tuija Kauppinen
Kiitos viestistä! Meillä ei ole mitään tarkkaa suunnitelmaa reitistä vaan etenemme oikeastaan maa kerrallaan. Tykkäämme vaihtelusta, joten vuorten ja Amazonaksen jälkeen oli kiva tulla tänne rannikolle. Täältä jatkamme taas vuoristoon ja syrjäisemmille päällystämättömille reiteille. Machu Picchulla olen käynyt, joten sen skippaamme, mutta Cuscon pyöräilijöiden majatalo kiinnostaa.
Hankimme tietoa kiinnostavista reiteistä nettikarttojen ja pyöräilijöiden foorumeiden kautta. Parhaat yllätykselliset vinkit saa kuitenkin yleensä paikallisilta.
Päivätasolla toki suunnittelemme matkan niin, että ei tarvitse polkea pimeässä. Sitä vältämme viimeiseen asti.
Kiitos kun olette matkassa mukana! Kivalta näytti teidänkin reissu!