12790 kilometriä. 327 päivää.  Viisi maata. Kolumbia, Ecuador, Peru, Chile, Argentiina. Lukemattomia kohtaamisia ihmisten ja eläinten kanssa. Pitkiä suoria ja ylämäkiä aikaa ajatella.

Pyöräillen Etelä-Amerikan halki opin ja oivalsin ainakin seuraavat 10 asiaa.

Espanjan kielestä on moneksi

Kun pyöräilijä pyytää aamiaiseksi avokadon (aguacate) sijaan väkijuomaa (aguardiente), ei ihme, että tarjoilijan leuat loksahtavat auki. Enää en sotke noita kahta sanaa, ja tiedän senkin, että avocadoa kutsutaan Etelä-Amerikassa useimmiten nimellä palta.

Kolumbiassa ihmettelin suuresti, kun hostellin omistaja kysyi haluanko peruuttaa (cancelar) juuri varaamani huoneen. Sitten tajusin, että kyse olikin maksamisesta, jolle olin aiemmin oppinut sanan pagar.

Opiskelin espanjaa Barcelonassa yli 20 vuotta sitten. Vei hetken ennen kuin korva tottui lattariespanjaan, joka sekin vaihtelee maasta toiseen niin sanastoltaan kuin ääntämykseltään. Chilessä niellään kirjaimia, Argentiinan espanja kuulostaa ajoittain enemmän portugalilta kuin espanjalta. 

Laama polveutuu guanakosta

Laama ja alpakka olivat minulle tuttuja eläimiä, mutta niiden kantamuodot guanako ja vikunja eivät. Monta kertaa tähyilimme taivaalle toiveen nähdä Andien kondorikotka. Haukkalintuihin kuuluvan eteläntöyhtökarakan kanssa teimme lähempääkin tuttavuutta.

Kolumbiassa ja Ecuadorissa ahmimme hedelmiä. Yksi suosikeistani oli pitaija. Myös ennestään tuttu papaija sai uuden merkityksen.

Chilen metsissä tutustuin araukaria-puuhun, jonka oksat näyttävät apinanhännältä. Kolumbian vuoristossa ei voinut välttyä kasvilta nimeltä espeletia, jota kutsun tuttavallisesti törröttäjäksi. Sateenvarjon kokoiset lehdet kasvattavaa Chilen raparperia söimme suolan kanssa.

guanaco
yrttitee

Matea ei pidä keittää

Argentiinassa lähes jokainen kantaa mukanaan termospulloa, jossa on lämmintä vettä matea varten. Mate on yerba mate -yrtistä valmistettava juoma, jota juodaan puisesta kupista pillillä. 

Minäkin opin juomaan matea erityisesti aamuisin, sillä on piristävä vaikutus. Maku on hieman karvas, mikä saa monet ulkomaalaiset karttamaan juomaa. Itse pidän sen pienestä takapotkusta.

Tärkein sääntö maten valmistuksessa on, että vesi ei saa olla kiehuvaa. Toinen on se, että matea ei koskaan juoda yksin vaan seurassa. Molemmat näistä säännöistä onnistuin rikkomaan.

Aurinko pitää ottaa vakavasti

Kun Vantaan helmikuisesta räntäsateesta saapuu Karibianmeren rannalle, on helppo innostua ahmimaan aurinkoa. Poljimme alkumatkan huolettomasti lyhythihaisissa pyöräilyhousuissa ja -paidoissa. Toki laitoimme päivittäin paksun kerroksen aurinkovoidetta.

Päiväntasaajalle päästyämme vedimme päälle pitkälahkeista ja -hihaista. Korvanlehdestäni löytynyt hyvälaatuinen luomi oli viimeinen varoitus, että auringon paahde pitää ottaa vakavasti.

Korkealla yli 4000 metrissä aurinko on erityisen petollista, sillä siellä on kylmä eikä auringon vaikutusta huomaa samalla tavalla kuin helteessä. Korkealla auringon haitallisten säteiden vaikutus on suurempi. 

pyörän työntäminen tuulessa
pyöräillen torres del painen kansallispuistossa

Pyöräillessä voi meditoida

Tänne tullessamme osasimme odottaa pitkiä ylämäkiä ja loputtomia suoria, mutta niiden pituus ja loputtomuus yllättivät silti. Yksi ylämäki Perussa tai tasainen pampa Argentiinassa voi kestää pyöräillen monta tuntia, jopa päiviä.

Se on helposti puuduttavaa keholle, mutta erityisen haastavaa korvien välille.

Opin nauttimaan näistä haastavistakin pätkistä. Annoin ajastusten tulla ja mennä tuulen mukana. Joskus jäin pohtimaan jotain asiaa syvällisemmin, monesti sain loistavia ideoita vaikkapa juuri näihin blogipostauksiin. Toisinaan vain kuuntelin kehoani.

Kehoa kuuntelemalla aloin meditoida pyörän päällä. Se tapahtuu näin. Keskitin ajatukseni yhteen kehon osaan kerrallaan muutaman kammen väännön ajaksi. Aloitin ukkovarpaasta ja päädyin päälakeen. Muutama kilometri ja puolikin tuntia meni siinä kuin hujauksessa. Aistit avautuivat.

Perässä juokseva koira ei pure

Olen aina pitänyt koirista ja täälläkin olen saanut tutustua moneen hurmaavaan turreen, jotka ovat kaivanneet rapsutusta.

En ollut aiemmin kuitenkaan tottunut irrallaan pyörän perässä juokseviin ja räksyttäviin koiriin. Kolumbiassa, Ecuadorissa ja Perussa niitä oli paljon. Eräänkin kerran meitä ympäröi toistakymmentä koiraa.

Alussa poljimme niitä hullun lailla pakoon, mutta pian opimme paremman keinon. Kun vauhtia hidastaa tai hyppää pyörän päältä kävelemään, koira rauhoittuu.

Opettelimme myös samanlaisen suhautusäännähtelyn kuin paikalliset. Se viimeistään karkotti pyörän perässä ravaavan rekun.

koira nostaa jalkaa

Vamma ei ole este, ei edes hidaste

Kuvittele itsesi pyörätuoliin, jota työnnät käsivoimin ylös 20 kilometrin pituista mäkeä. Tai pyöräilemään yhdellä jalalla, koska toinen on amputoitu nivusista asti. Kuulostaa mahdottomalta, mutta ei sitä ollut tapaamillemme maanteiden sankareille.

He eivät keskittyneet siihen, mikä on paras eturattaan koko tai ohjauslaakerin merkki, vaan iloitsivat siitä, että ovat elossa ja tien päällä.

Pyöräilijällä on paljon ystäviä

Ehkä kaikkein eniten koko matkalla yllätti ihmisten ystävällisyys, anteliaisuus ja hyvyys pyörämatkailjoita kohtaan.

Koskaan emme jääneet ilman yösijaa. Yövyimme mm. kolumbialaisen perheen pihalla sikalan vieressä, ecuadorilaisessa lautamajassa käärmeiden ja hämähäkkien keskellä, perulaisessa alpakanhoitajien kylässä, autiotalossa Chilen tullin vieressä ja argentiinalaisen leipomon kellarissa.

Koskaan emme jääneet ilman vettä tai ruokaa. Lukemattomat ohikulkeneet autot pysähtyivät ja nakkasivat mukaamme vesipullon, tuoretta leipää tai säkillisen kurpitsoja. Tai ottivat meidät kyytiinsä, kun Patagonian tuulet riepottelivat pyöräilijää pientareelta toiselle.

Kun kadotimme pyörälaukun, pienen kylän sosiaaliset verkostot auttoivat löytämään sen.

casa de ciclista

Etelä-Amerikka ei ole vain huumesotia

Kun Suomessa uutisoidaan Etelä-Amerikasta – mitä ylipäätänsä on aika vähän – aiheet pyörivät huumekaupan, korruption, poliittisten kaaosten ja suomalaisen metsäteollisuuden ympärillä.

Mielelläni näkisin uutisoitavan enemmän Etelä-Amerikan luonnon monimuotoisuudesta ja sen suojelupyrkimyksistä, alkuperäiskansojen nykytilasta tai vaikkapa musiikista ja kirjallisuudesta.

Suomesta katsottuna kaikki Etelä-Amerikan valtiot näyttäytyvät lähes samanlaisina, vaikka jokainen maa ja niiden sisällä olevat alueet ovat hyvin erilaisia. Esimerkiksi Perussa elämä ja ihmisluonne merenrannalla, vuoristossa ja viidakossa on hyvin erilainen.

Onnea on pieni tavaramäärä

Olen hämmästyneenä seurannut keskusteluja retkipyöräilyfoorumeilla. Suurin huoli siellä tuntuu olevan se, mistä löytäisi viimeisintä mallia olevat, markkinoiden parhaat varusteet. On toki hyvä, että ihmiset ovat innostuneet retkipyöräilystä. Valitettavasti usein tuntuu siltä, että kiinnostus kanavoituu ensisijaisesti kuluttamisena.

Suurella osalla tapaamistamme pyöräilijöistä on ollut aivan liikaa tavaraa Andien raastaviin ylämäkiin, joissa kyllä pärjää ilman selfiekeppiä, retkituolia tai renkaiden painemittaria.

Lähdimme itse matkaan minimaalisen tavaran strategialla. Vanhat varusteet osoittautuivat vallan toimiviksi, vaikka esimerkiksi Haltin tuulipuvuntakki ei ole edes toiseksiviimeisintä huutoa. Pieni tavaramäärä on helppo hallita ja tavarat löytyvät helposti.

Kun tavaraa on vähän, tulee vähiä tavaroita myös käytettyä eivätkä ne pölyynny nurkissa tai pyöräilylaukun pohjalla. Pyöräilykenkäni ja aluspaitani hajosivat käsiin. Ne jouduin hankkimaan uudet. Ilkka on suositellut myös uusien pyöräilyhousujen ostoa. Vanhoista näkyy kuulemma peppu läpi.

Seuraa pyöräretkeämme myös Instagramissa, Facebookissa ja Tiktokissa!

Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.