”Polje kovempaa!” Ilkka huutaa takanani. Ohitseni on juuri pyyhältänyt kuorma-auto hihaani hipoen. Vastaan tulevalla kaistalla kaahaa täysperävaunullinen rekka ja toinen hengittää niskaamme.

Olemme sumpussa. Tien sivuunkaan en voi hypätä, koska siellä odottaa kanneton viemäri, joka näyttää pohjattomalta kuopalta. Piennarta ei ole nimeksikään.

Poljen minkä pyörän pienimmällä vaiheella ylämäkeen pääsen. Karibianmeren rannikon tasaisuus on vaihtunut mutkittelevaksi vuoristotieksi.

Edellispäivänä poljimme 20 kilometriä yhtä mittaa ylämäkeen ja saavuimme Valdivian pikkukaupunkiin noin 1000 metrin korkeuteen. Samalla iltapäivän lähes sietämätön kuumuus vaihtui mukavaan reilun 20 asteen lämpötilaan.

Tänään edessä on 38 kilometriä ja 1500 metriä lisää nousua. Lähdemme matkaan mieli maassa, sillä media täytyy uutisista Ukrainasta.

Rekka rotkon laidalla

Alkumatka näyttää lupaavalta, mutta vähitellen rekkojen määrä lisääntyy, kunnes se on lähes katkeamaton virta. ”Mistä näitä oikein riittää?” yritän huutaa Ilkalle. ”Mitä? En kuule.” En edes yritä toistaa kysymystäni.

Pienemmät kuorma-autot ohittavat rekkoja. Moottoripyörät mutkittelevat seassa. Ei ihme, että yksi rekka on suistunut tieltä. Sen etuosa kiikkuu rotkon laidalla. Voin vain kuvitella mitä kuskilla on liikkunut mielessään, kun hän on yrittänyt jarruttaa ja miettinyt pysähtyykö rekka vai syöksyykö hän lähes varmaan kuolemaan.

Jatkamme tappavan tasaista nousua.  Aina kun rekka menee ohi, keuhkot täyttyvät pakokaasusta. Maailman puhtainta ilmaa Sammaltunturilla tulee ikävä.

Öinen tiesulku

Kymmenen kilometrin polkemisen jälkeen pysähdymme hieman verryttelemään jäseniämme.

Jututan tietyömiestä, joka kertoo, että tie on ollut yön suljettuna. Siksi liikenne on nyt poikkeuksellisen vilkasta. Syynä tiesulkuun on ollut aseellinen selkkaus.

 ”Oletteko varma, että nyt on turvallista jatkaa?”, kysyn. Mies vakuuttaa, että päiväsaikaan ei ole vaaraa. Sinne vain!

maisema yarumal
näkymä rekan ikkunasta

Jatkamme matkaa. Jalat tuntuvat tuoreilta ja olemme hyvävoimaisia. Tiukka ylämäki tuntuukin olevan pienin ongelma.

Tie mutkistuu ja jyrkkenee, rekkasuma pahenee. Tien puolessa on tasaisin väliajoin nuoria sotilaita rynnäkkökiväärit olallaan. Satunnainen pyöriäiljä ei tunnu heitä kiinnostavan.

Pysähdymme erään talon pihaan. Likainen mutta ystävällinen pieni koira tulee nuolemaan jalkojani. Pihapiirissä ei näy ihmisiä, mutta talon takana on lehmiä.

Tien puoleen pysähtyy myös moottoripyöräilijä, jolta kuulemme, että sissijärjestö ELN on aloittanut kolmepäiväisen aseellisen operaation, jonka tarkoituksena on terrorisoida infrastruktuuria, liikennettä ja kaupankäyntiä.

”Jatkakaa menoa, mutta älkää pysähtykö matkalla. Älkääkä missään niemessä menkö sivuteille”, mies neuvoo lähes kuiskaten.

Rekan kyytiin

Otsalla valuvat hikipisarani muutuvat kylmiksi. Olemme toki olleet tietoisia kolumbialaisten sissijärjestöjen toiminnasta ja levottomista alueista, mutta näin massiivisesta operaatiosta emme tienneet.

Jatkamme matkaa päättäväisenä. Rekat, joita hetki sitten vihasimme, ovat nyt turvamme. Tyhjällä tieosuudella olo olisi turvattomampi. Parin mutkan takana oikeanpuoleisen liikenteen rekkajono seisoo, vasemman puoleisella kaistalla alas vuorelta virtaa loputon raskaan kaluston jono.

Toteamme tilanteen olevan sellaisen, että pyörämatkailijan on nyt luovuttava periaatteistaan ja hypättävä auton kyytiin. Heti ensimmäinen rekka-auto suostuu pyyntöömme. Ilkka ja pyörät ahtautuvat rekan kopin takana olevaan rakoon. Minä hyppään etupenkille.

rekan kyydissä
katu yarumal kolumbia

Espanjan oppitunti rekkamiehen kanssa

Kuljettaja, nuorehko mies, kertoo ajaneensa Cartagena – Medellin väliä 16 vuoden ajan. Tällä kertaa kyydissä on maalipurkkeja. Hän omistaa auton eli  voi yrittäjänä määrätä oman ajotahtinsa.

”Öisin en aja, vaan nukun tässä auton penkillä.”

Mies, jonka nimen unohdan kysyä, kyselee kaikenlaista Suomesta. Hän kauhuissaan kuullessaan, että Venäjä on naapurimme.

Ei hän omaakaan hallintoaan kehu vaan haukkuu sitä korruptoituneeksi. Tämän kevään parlamentti- ja presidentinvaaleissa hän sanoo äänestävänsä, jotta tilanteeseen saisi muutosta.

45 minuutin ajon jälkeen saavumme Yaromaliin, joka on 2400 metrin korkeudessa. Ohjaamon takaa hyppää kyydistä kylmissään ja lihakset krampissa oleva mies.

Ilkka on keikkunut luonnottomassa asennossa pyöriin liimautuneena kuin salaatinlehti hampurilaispihvin kyljessä.

Kiitämme vuolaasti kyydistä ja etsimme hotellin. Etsin netistä tietoa sissiliikkeen toiminnasta. Se on mm. räjäyttänyt sillan toisaalla Kolumbiassa. Ihmisiä kehotetaan välttämään liikkumista paikkakunnalta toiselle lauantaiaamuun saakka.

Käymme kylmässä suihkussa, sillä lämmintä vettä ei ole. Tuntuu kotoisalta. Kuin avannon jälkeen. 

Seuraa pyöräretkeämme myös Instagramissa ja Tiktokissa!

Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.