Lahjani sinulle kummityttöni
Onnea suurena päivänäsi. Valitettavasti en tullut paikalle, sillä maailman toiselta puolelta sinne lentäminen olisi ollut liian paljon lentämistä.
Olen saanut seurata kasvamistasi pienestä ihanasta tytöstä upeaksi aikuiseksi. Se on ollut minulle tärkeää.
Nyt olen saavuttanut yhden merkkipaalun, jota tänään juhlistat. Toivottavasti juhlat ovat onnistuneet, ja vaikka pieniä takaiskuja päivälle sattuisikin, ei niillä ole mitään väliä sillä kukaan ei niitä huomaa tai ainakaan muista jälkikäteen. Keskity nauttimaan päivästä ja päivän illasta ystävien ja sukulaisten keskellä juhlittuna.
Kummin tehtävä on toimia ikään kuin apuohjaajana veneessä, joten tässä ohjeeni jatkolle.
- Älä kiirehdi aikuisten elämään. Ehdit vielä hyvin kokea sen. Nauti nuoruudesta, opiskelusta, vallattomista päivistä ilman aikatauluja ja suuria vastuita. Tulet kaipaamaan näitä vuosia vielä monta kertaa.
- Toisaalta älä haikaile liikaa menneeseen vaan tee jokaisesta elämänvaiheesta se paras itsellesi ja läheisillesi.
- Tämä on sinulle kenties turha, mutta sanon sen kuitenkin: muista liikkua. Liikunta pitää sekä kehon, että mielen kunnossa. Jos keho ei ole kunnossa, ei mielikään voi hyvin. Tämä tulee olemaan sitä tärkeämpää, mitä vanhemmaksi tulet.
- Älä koskaan menetä uteliaisuutta. Tutustu uusiin ihmisiin, paikkoihin ja asioihin. Älä yritä olla valmis. Et tule sitä onneksi koskaan olemaan.
- Ole rohkea, äläkä seuraa sitä polkua, mitä muutkin seuraavat. Mene naimisiin, hanki lapsia tai osta talo, jos näin haluat. Muista toisaalta myös se, että näin ei ole pakko tehdä. Muuta paikkakuntaa, maata, vaihda partneria, työtä tai sukupuolta, jos se tuntuu sinusta hyvältä oikealta. Älä myöskään vitkuta näitä päätöksiä liian pitkään. Mieti ennen kuin päätät ja kun olet päättänyt, älä epäröi.
Ja vielä lopuksi:
Sivistä itseäsi jatkuvasti. Opiskele, lue ja kysele. Täten maksan sinulle BookBeat-lukuaikapalvelun 6 kuukauden ajaksi. Mikäli olet jo asiakas ko. palvelussa tai jossain vastaavassa, ilmoita niin katsotaan, miten saadaan asia hoidettua. Lähetä minulle sähköpostisi, kun haluat sen aktivoiduksi puolen vuoden sisällä tästä päivästä.
Menestystä!
Ilkka