Telttailua Ruta 40 -valtatien varressa
Ruta 40 on Argentiinan halki pohjois-eteläsuunnassa kulkeva valtatie, jolla on pituutta 5194 kilometriä. Se on saman verran kuin matka Rovaniemeltä Marokkoon. Sitä voi verrata vaikkapa legendaariseen Route 66:een USA:ssa. Suosittuja road trip -kohteita molemmat.
Kun Ruta 40:llä tekee matkaa pyörällä, on syytä sietää tylsyyttä. Matkan varrella on idyllisiä viinitiloja, kaiken kirjavia ja kerroksellisia kallionmuotoja mutta myös on pitkiä, kymmenien, jopa yli sadan kilometrin pituisia ”korpitaipaleita”, aavikkoa, jossa ei ole talon taloa eikä vettä ole saatavilla. Siksi moni pyörämatkailija kiihdyttää menoaan Cafayatessa, jotta saa taipaleen nopeasti alta pois ennen vihreää Mendozaa ja Instagram-ystävällisempää Patagoniaa.
Tylsyyttä on nykyihmisen vaikea sietää.
Itselleni artesaanijäätelö ja viinilasillinen Mendozassa eivät olisi maistuneet yhtä hyviltä, jos emme olisi viettäneet viikkoa puskatelttaillen.
Matkaseuraa Baskimaalta
Pohjoisargentiinalaisessa Saltassa tutustumme Mameniin, 61-vuotiaaseen pyörämatkailijaan Baskimaalta. Poljemme yhdessä muutaman päivän, sillä on kiva välillä taittaa matkaa myös muiden pyöräilijöiden kanssa. Siinä oppii aina puolin ja toisin uusia asioita.
Mamenin kanssa polkiessa minä saan espanjan kielen intensiivikurssin. Mamen puolestaan oppii monenlaista leirielämästä.
”Näkee, että te olette viettäneet paljon aikaa luonnossa retkeillen”, hän toteaa touhuistamme ensimmäisenä yhteisenä iltana, kun pystytämme leirin joen varteen.
Valmistan Mamenin uutuuttaan kiiltävällä retkikeittimellä tuorepastaa, johon pilkon sekaan kesäkurpitsaa. Saltasta ostamani vihermausteseos ja parmesanjuustoraaste viimeistelevät maukkaan päivällisen.
Autiotalon kanssasi jaan
Perun loputtomien ylämäkien ja Atacaman autiomaan vastatuulen jälkeen verrattain tasainen tie ja kevyt myötätuuli saa meidät lentämään. Sata kilometriä taittuu ilman, että se tuntuu juuri missään. ”Tämähän tuntuu ihan lomalta!” hihkun llkalle.
”Tony!” Ilkka huudahtaa. Hän bongaa erään viinitilan edestä Instagramista tutun miehen, belgialaisen Tonyn, joka kruisailee ympäri Etelä-Amerikkaa Defender-maastoautollaan koiransa kanssa.
Siinä missä Tony voi kallistaa päänsä tyynyyn täysvarustetun autonsa pehmeällä patjalla parhaissa mahdollisissa maisemissa, on pyöräilijän välillä pystytettävä pirttinsä vaikka vanhan talon raunioihin. Loputtomiin kun ei tasamaatakaan jatka polkea.
iOverlander-sovelluksen avulla löydämme loistavan tuulensuojaisan yöpaikan autiotalon seinien sisältä. Suihkun virkaa toimittavat vauvan pyllypyyhkeet.
Autiotupa ilman seiniä
Guandacolin kylän raitilla paikallisradion toimittaja työntää nenäni alle kännykän. Huomaan antavani elämäni ensimmäisen radiohaastattelun espanjaksi. Poseeraamme vielä kameran edessä taustalla radion toimiston ikkuna. Tarina Tuihasta ja Ilkasta päätyy radion Facebook-sivulle.
Leppoisa myötätuuli on vaihtunut vastaiseksi, mutta alamäkivoittoisen maaston siivittämänä polkaisemme Huancoon ja pystytämme telttamme vanhan myllyn pihapiiriin. Saamme seuraa kolmesta nälkäisestä koirasta. Vahdimme ruokapussejamme herkeämättä, että ne eivät pääse syömään iltapalaamme. Annamme niille palan kuivaa leipää, jotta pysyisimme hyvissä väleissä yön yli.
Seuraavan päivän hikisen rupeaman jälkeen vietämme telttayön rakennelmassa, joka muistuttaa seinätöntä autiotupaa. Lattia on betonista, seinä rapatusta savitiilestä ja katto oljista. Seinän hyllyllä on avaamattomia suola- ja sokeripusseja, kahden tyhjän ja lämpimän jääkaapin ovet ovat täynnä ohikulkijoiden jättämiä tarroja. Takkoja on kolme ja pöytiä kaksi. Toinen tanakka pirtin pöytä. Toinen kahden laudan varassa huojuva taso.
Rakennelman vieressä on alttari, jonka ääreen pysähtyy vähän väliä joku autoilija ja jättää paikalliselle pyhimykselle keksipaketin tai vesipulloja. Hampaita pestessämme paikalle kaartaa mies, joka kävelee alttarin sijaan meitä kohti. Saammeko taas lähtöpakit yön selkään?
Mies kertoo olevansa Cacho, paikan perustaja ja idean isä. Hän rakennutti refugion matkalaisten suojaksi vuosia sitten edesmenneen äitinsä kunniaksi ja käy lähes päivittäin sitä huoltamassa. Kiitämme mahdollisuudesta käyttää maanmainiota paikkaa yösijanamme.
Pomppuista kyytiä
San Juanin ja Mendozan kaupungit ovat maakuntiensa pääkaupunkeja. Niiden välillä luulisi kulkevan hyväkuntoisen tien. Mitä vielä. Tie on kuin routavaurioinen ja kassilohirekkojen kuluttama Kilpisjärventie olisi rutistettu Helsingin ja Lahden välille.
Valkoisen reunaviivan kohdalla on asfaltissa laskos kuin teatterin esiripussa. Pyöräilijän vaihtoehtona on joko pyöräillä ajokaistalla tai hiekkaisella pientareella.
Jokaisen rekan vastaantulo aiheuttaa yhdessä vastatuulen kanssa ilmavirran, joka tuntuu kuin hyppäisi mahalätskyn kolmesta metristä uimahallissa.
Osasta rekkoja lehahtaa vahva valkosipulin tuoksu. Poimimme maasta yhden kuormasta pudonneen valkosipulin, josta saisimme hyvää makua retkimuoniimme.
Kylteissä varoitetaan käynnissä olevasta tietyömaasta, mutta emme näe yhtään tietyökonetta tai -työntekijää 150 kilometrin matkalla. Liekö Argentiinan talouden retuperä laittanut töille stopin?
Medozassa yli tuhat kilometriä Ruta 40:llä polkenut pyöräilijä ottaa vapaapäivän kunniaksi lasillisen valkoviiniä.
Seuraa pyöräretkeämme myös Instagramissa, Facebookissa ja Tiktokissa!
// Luehan nämäkin //
