
Brysseliin laivalla, bussilla ja junalla
”Minne te tällä kertaa lennähdätte”, kysyi tuttavani, kun kerroin, että olisimme taas lähdössä pitkälle, 9 kuukauden pyörämatkalle. Aluksi matkustaisimme Brysseliin, mutta emme lennähtäisi – lennähtäminen kertoo jo sanana, miten helppona ja vaivattomana lentämistä pidetään – minnekään, vaan matkaisimme alusta alkaen maata pitkin.
Vuonna 2025 lensimme Uuteen-Seelantiin ja reilun yhdeksän kuukauden pyöräilyn jälkeen Vietnamista takaisin Suomeen. Laskin, että noiden lentojen päästöt olivat 2,5 kertaa enemmän kuin vuotuinen hiilijalanjälkeni Suomessa vuodessa.
Tälle matkalle lentäminen ei ollut vaihtoehto, olkoonkin, että Helsingistä Brysseliin pääsisi lentäen parilla sadalla parissa tunnissa. Me matkustimme reilut kolme vuorokautta ja hintaakin kertyi tuplasti.
Laivalla Tukholmaan
Puuskainen lounaistuuli tunkee kuoritakkini kauluksesta sisään, kun odotamme autojonon keskellä pääsyä Viking Gabriellalle. Haen suojaa tuulelta edessä seisovan pakettiauton kyljestä.
Laivan sisällä autokannella kiinnitämme pyörät laivan keulaosaan pyörille tarkoitetulle alueelle ja kömmimme kakkoskannen hyttiimme. Mieleeni muistuvat opiskeluajat, jolloin laivalle pääsy oli yhtä juhlaa. Viking Linen maskotista, valkoisestä Ville Viking -laivakissasta taas tulee mieleen lapsuuden Ruotsin-laivojen kohokohta: pallomeri.
Ilkka jaksaa innostua laivan yökerhossa esiintyvästä taikurista ja karaokesta, itse painunen pehkuihin jo yhdeksältä.
Aamulla heräämme hyvissä ajoin, että ehdimme nauttia aamaisbuffetin antimista koko rahan edestä. Hieman kymmenen jälkeen kurvaamme jo kuninkaanlinnan ohi Cityterminaliin, josta lähtee Flixbus kohti Kööpenhaminaa klo 12.50. Olemme varanneet etukäteen paikat pyörille, jotka kulkevat bussin takaosan pyörätelineissä.


Bussilla Kööpenhaminaan
Tukholmasta lähtiessä bussissa on kourallinen ihmisiä, mutta matkan varrella kyytiin nousee koko ajan lisää väkeä. Malmössä bussi on jo aivan täysi ja myöhässä.
Saavumme Kööpenhaminaan hieman yli iltakymmenen. Vältämme pimeällä ajoa viimeiseen asti. Jos jossain on ajettava pimeällä, niin olkoon se juuri Kööpenhaminassa, yhdessä maailman parhaista pyöräilykaupungeista, jossa on esimerkillinen pyörätieverkosto ja omat liikennevalot pyöräilijöille. Otsalamppu päälle, kissansilmä suoraan ja menoksi!
Olemme varanneet hotellihuoneen, koska jatkoyhteys lähtee vasta seuraavana aamuna. Hotellin vastaanotossa työntekijä kehottaa ottamaan pyörät huoneeseen, koska hotellin autotallista ne saatettaisiin varastaa. Etelä-Amerikkako muka vaarallinen! Eurooppa sitä vasta taitaa ollakin.


Junalla Brysseliin
Kun poljemme aamulla rautatieasemalle, yksi asia pistää silmään. Kööpenhaminassa suurin osa pyöräilijöistä pyöräilee tyylikkäissä toimistotyövaatteissa elämää nähneellä kaupunkipyörällä. Pyöräily ei ole urheilua vaan tapa liikkua paikasta toiseen.
Kipaisen ruokakaupasta evästä ennen kuin hyppäämme Deutsche Bahniin kohti Hampuria. Toisin kuin VR:llä, pyörille on varattu kokonainen junavaunu. Pyörien kiinnittäminen seinäkoukkuihin käy kätevästi.
Juna Hampuriin on myöhässä. Oletettu 17 minuutin vaihtoaika typistyy 13 minuuttiin, mikä on Hampurin rautatieaseman ruuhkassa melko vähän. Kiidämme Amazing Race -hengessä laituilta 8 laiturille 14 todetaksemme, että Kölniin lähtevä juna on myöhässä. Saksalainen pünktlichkeit saa kolauksen.
Kölnissä kahden tunnin vaihtoaika typistyy 45 minuutiksi. Ehdimme käydä ihastelemassa tuomiokirkkoa iltavalaistuksessaan.
Brysseliin saavumme klo 23.39. Loppuverryttelynä pyöräilemme kolme kilometrin matkan ystävämme luo. Bryssel on yllättävän mäkinen kaupunki!



