Hello, hello! kuuluvat lasten huudot jo kaukaa laosilaisella kylänraitilla. Pienimmät vilkuttavat äitiensä syleistä, vähän isommat juoksevat tien varteen käsi ojossa. Hidastamme vauhtia ja läiskäytämme kätemme pieniä käsiä vasten. Ylävitoset kirvoittavat naurunkiljuntaa. Laosin maaseudulla on hieman samaa tunnelma kuin Indonesiassa.

Thaimaan jälkeen tiet ovat huonommassa kunnossa, piennarta ei ole. Kuoppainen asfaltti vuorottelee hiekkatieosuuksien kanssa. Alamäkeen ei uskalla lasketella aivan täyttä vauhtia, ettei monttu yllätä.

Värikkäät hedelmäkojut pullistelevat pomeloita, papaijoita, granaattiomenoita, banaaneja ja viinirypäleitä.Tien varrella kuivataan syötäväksi kaikenlaista riisistä rottiin.

pyöräillen Laosin maaseudulla

Riisin sadonkorjuuta

Lokakuussa on käynnissä riisin sadonkorjuu. Pysähdymme varjoon katselemaan peltotyöläisten aherrusta. Kun lähestyn viiden hengen porukkaa kamerani kanssa ja kysyn, saanko ottaa kuvan, leveälierihattuinen nainen lykkää käteeni sirpin muotoisen terävän työkalun.

Katson mallia, kuinka muut nappaavat toiseen käteen nipun riisin varsia ja leikkaavat ne yhdellä sivalluksella poikki. Minun ensimmäinen sivallukseni on säälittävä nyherrys, kunnes hoksaan oikean tekniikan. Suurta apua minusta tuskin pellolla olisi. Ammattilaiset leikkaavat riisiä lakoon kuin kone ja sitovat ne yhtä sukkelaan kimpuiksi.

Kylän raiteilla naiset erottelevat syväkyykyssä istuen kuivatut riisinjyvät akanoista ja muusta roskasta halkaisijaltaan puolen metrin kokoisilla tiheillä sihdeillä. Joku kantaa raskasta säkkiä selässään, toinen työntää kottikärryä, kolmas vetää perässään ties mitä. Arkinen aherrus on täynnä crossfitiä.

riisinjyvien erottelua akanoista

Massaturismia Mekongjoella

Mekongjoki virta vuolaana ja maitokahvin värisenä. Yli 4000 kilometrin mittainen Mekong on yksi maailman mahtavimmista joista, joka saa alkunsa Tiibetistä ja laskee Etelä-Kiinan mereen Vietnamissa.

Monsuunisateiden jäljiltä virta on erityisen vuolas ja pyörteinen. Virta laittaa sedimentin liikkeelle ja värjää veden ruskeaksi. Sedimentti kuljettaa mukanaan ravinteikkaita maa-aineksia, jotka ovat elintärkeitä maaviljelylle ja kalataloudelle. 

Olemme nousemassa ns. slowboatin eli hitaasti jokea pitkin seilaavan veneen kyytiin Houayxayn kaupungin satamassa. Venekyyti on paikallisten perinteinen kulkutapa, mutta nyt veneeseen on ahtautumassa kymmenittäin turisteja. Paikalliset ovat vähemmistönä.

Pitkänomaiseen paattiin astutaan parimetrisen heiluvan lautalankun poikki. Se haastaa valtavien rinkkojen kanssa matkustavien turistien tasapainon. Eräs kiinalaisnainen saapuu paikalle lipaston kokoisen matkalaukun kanssa. Hotellissa pikkolona työskennellyt Ilkka nostaa laukun veneeseen vanhalla rutiinilla ja ojentaa käden lankulla horjahtelevalle naiselle.

pyörän voi ottaa mukaan mekongjoen veneeseen

Laiva on lastattu turistin turhuuksilla

Veneen säilytystilat täyttyvät äärimmilleen rinkoista ja kehon etupuolella kannettavista pienemmistä repuista. Lähes jokaisella on lisäksi pieniä nyssäköitä. Mihin ihmeeseen reppureissaaja tarvitsee niin paljon tavaraa? Tungemme omat pyörälaukkumme vanhoista autonpenkeistä tehtyjen istuimien alle. Pyörät kulkevat veneen katolla. Veneessä on pitkälti toistasataa ihmistä. Pelastusliivejä lasken kymmenen.

Venekyyti on mukavaa vaihtelua pyöräilylle, mutta seitsemän tunnin yhtämittainen istuminen kangistaa. Käyn välillä kävelyllä veneen takaosassa, jossa osa kyytiläisistä makoilee moottorin melussa ja katkussa. Veneessä liikutaan paljain jaloin, mutta huussimaiseen vessaan tekee mieli laittaa jalkaan sandaalit.

Ohitamme lukuisia tiheään metsään sulautuvia kyliä ja kanoottimaisissa kapeissa veneissään kyykisteleviä kalastajia. Kippari ohjaa paatin taitavasti kivikkoisten ja koskisten osuuksien läpi. Virrassa kelluu koiranraato ja muovikrääsää.

Välillä vene koukkaa rantaan ottamaan jonkun kyläläisen nyssäkköineen kyytiin. Veneen lattia täyttyy tavarasta. Mietin, onko heidän suurissa pahvilaatikoissaan ja punoskasseissaan kauppatavaraa vai muuttokuorma.

Reppureissaajien valtavien rinkkojen sisältö selviää seuraavana päivänä, kun jatkamme maissa vietetyn yön jälkeen matkaa toiset seitsemän tuntia vesiteitse. Likipitäen jokaisella on päällään uudet, puhtaat vaatteet. Pyöräilijänä pidämme garderoobin minimaalisena. Kevyillä laukuilla on mukavampi matkustaa.

PS. Uusin kirjani, Keskiyön auringon kasvattamat – tarinoita Lapin luonnonantimista, jota olen matkan aikana viimeistellyt, ilmestyy 19.11.2025. Tilaa omasi jo ennakkoon alekoodilla TUIJA10!

Seuraa pyöräretkeämme myös Instagramissa, Facebookissa ja Tiktokissa!

Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.