Mielessäni myllää samanlainen innostuksen ja kauhun sekamelska kuin tammikuussa 2014, jolloin otin ensiaskeleitani yrittäjänä. Silloinkin pääni kuhisi ideoita, joihin kävin käsiksi rohkeudella, jota näin jälkikäteen jopa ihmettelen. Samalla tunsin epävarmuutta siitä, kuinka tulisin pärjäämään uuden ja tuntemattoman edessä.

Nytkin huomaan, että aika ajoin olkapäälläni on höpöttäjä, joka kuiskii korvaani, miksi tutun ja turvallisen Lapin vaihtaminen vaaralliseen Etelä-Amerikkaan on yksinkertaisesti typerä idea.

Se keksii aina jonkun syyn, miksi juuri nyt ei ole hyvä aika lähteä.

Olen käynyt höpöttäjän kanssa mm. seuraavanlaisia keskusteluja:

Höpöttäjä: Eihän parhaassa työiässä oleva ihminen voi noin vain ryhtyä haahuilemaan ympäri maailmaa ilman päämäärää?

Minä: Miksei voi? Olen yrittäjä ja työni on sen luonteista, että on aivan sama missä päin maailmaa sitä teen. Ja vaikka en tekisi lainkaan töitä, en koe, että olisin jotenkin huonompi ihminen. Tiedän aivan liian paljon ihmisiä, jotka ovat tyytymättömiä työhönsä tai työ on johtanut loppuun palamiseen. Eläminen ja kokeminen on minulla aina mennyt uran luomisen edelle senkin uhalla, että pari vuotta ”päätöntä” pyöräilyä ei näytä hyvältä CV:ssä.

Höpöttäjä: Olet juuri saanut selkäsi ja muun kroppasi toimivaan kuntoon. Miksi lähteä tieten tahtoen hankkimaan se taas mäsäksi? Onko pakko lähteä pyörällä?

Minä: Jos jäisin kitisemään jokaista vaivaa, ei kotisohvalta tarvitsisi juuri poistua. Olen tehnyt valtavasti töitä sen eteen, että selkäni on hyvässä kunnossa ja kehoni toimii muutenkin kohtuullisen moitteettomasti. Suurin motivaatio itseni kunnossa pitämiseen on se, että pystyn tekemään niitä asioita, joita haluan. Jos jotain kohtaa kolottaa, tiedän mitä tehdä. Liike on useimmiten paras lääke.

Pyöräillen ympäristöä tarkkailee ihan eri tavoin kuin esimerkiksi auton kyydistä. Siinä maailma tulee sananmukaisesti iholle. Rakastan myös sitä yksinkertaista elämäntapaa, jossa kaikki arjessani tarvittava mahtuu pariin pyörälaukkuun. Liikunta tulee bonuksena, mutta ei ole reissun itseisarvo.

Höpöttäjä: Ethän sinä saa kunnolla espanjaa ja englannilla siellä ei pärjää.

Minä: Mutta osaan kuitenkin riittävästi! Harva meistä puhuu muita vieraita kieliä täydellisesti. Sitä paitsi tässähän tulee samalla hyvä kielikylpy.

Ryöstöjä, rotkoja, riitoja

Höpöttäjä: Siellä on vaarallista. Voit jäädä auton alle, ajaa rotkoon, tulla ryöstetyksi, irtokoira puraisee, saat malarian.

Minä: Kotona voin tippua ylähyllylle kurkotellessani tuolilta, iskeä pääni ja kuolla. En voi elää elämääni pelossa. Totta kai olemme varautuneet mm. ottamalla kaikki tarvittavat rokotteet emmekä aio ottaa mitään järjettömiä riskejä. Sitä paitsi minusta tuntuu, että monet pelot ja ennakkoluulot johtuvat pitkälti siitä, että tunnemme Etelä-Amerikkaa niin huonosti. Haluankin reissun aikana murtaa omia harhaisia ennakkokäsityksiäni ja oppia ymmärtämään sikäläistä elämänmenoa paremmin.

Höpöttäjä: Entä jos läheisillesi sattuu jotakin?

Minä: Itseäni enemmän olen huolissani läheisistäni, että sikäli kysymys on ihan aiheellinen. Maailma on onneksi teknisten härpäkkeiden ansiosta nykyisin niin pieni, että tieto kulkee hetkessä, ja jos niikseen on, Suomeen pääsee myös aina takaisin.

Höpöttäjä: Miten parisuhteellenne käy, kun olette 24/7 yhdessä vieraalla maaperällä?

Minä: Olemme olleet jo 15 vuoden ajan yhdessä lähes joka päivä. Tunnemme toistemme oikut ja metkut. Parilla aiemmalla reissullammekin olemme joutuneet tiukkoihin tilanteisiin ja olemme niistä selvinneet. Uskon, että tämä reissu vain vahvistaa parisuhdettamme.

Höpöttäjä: Mutku.. ettekö vois lähteä sitku?

Minä: En halua upota sitkuttelun ja mutkuttelun pohjattomaan suohon. Me lähdemme nytku on sen aika!