Vaikka tunnelin suulla varoitetaan karhuista, on Japanin liikenteessä vielä jotain vaarallisempaa – ainakin pyöräilijälle.

”Puhutteko japania?” kysyy sinipukuinen poliisi levähdyspaikalla, jonne olemme pysähtyneet korjaamaan Ilkan pyörää. Siitä huolimatta, että emme puhu, hän jatkaa japaniksi, niin kuin kovin usein käy muidenkin japanilaisten kanssa.

Ensimmäinen ajatus, mikä minulle rehellisenä suomalaisena tulee mieleen, on se, että poliisit ovat perässämme aamuisen omenavarkauden vuoksi. Yövyimme omenatarhan vieressä ja otimme aamiaiseksi kaksi maahan tippunutta omenaa. Hedelmävarkaudesta voi joutua pidätetyksi.

Poliisisetä on silminnähden hieman vaivaantunut, eikä hänen työparistaankaan ole apua. Sitten hän kaivaa esiin kännykkänsä. Käännösohjelman kautta hän saa viestinsä perille: moottoritiellä ei saa pyöräillä. Sen toki jo tiesimmekin. Olemme tulleet tien varteen vain korjaamaan pyöräämme ja käymään levähdyspaikan vessassa. Jatkaisimme pienempää tietä.

Poliisi puhuttelee meitä lisää. Mistä olette lähteneet? Sapporosta. Mihin olette matkalla? Tokioon. Erotan hetken päästä hänen puheestaan sanat Sapporo ja Tokio, kun hän soittaa jonnekin, ehkä esimiehelleen, raportoidakseen moottoritien lähellä toikkaroivista turisteista. Tällä välin paikalle on karauttanut toinenkin poliisipartio. ”Poliisioperaatio” päättyy, kun saamme poliisit vakuutettua siitä, että matkamme jatkuu levähdyspaikan takaa lähtevää pienempää tietä pitkin.

Tunneleita ja tietöitä

Japanissa on yli 4500 kilometriä tunneleita, joilta pyörälijäkään ei voi välttyä. Turvallisimpia ovat tunnelit, joissa on oma, kaiteella muusta liikenteestä erotettu pyöräkaista.

Kuumottavimpia ovat tunnelit, joissa pyöräilijä taiteilee tunnelin seinän ja ajorataa erottavan valkoisen viivan välissä jopa kolmen kilometrin matkan.

Tunneleiden äänimaailma on jännittävä. Kun autot lähestyvät, kuulostaa siltä kuin edestä tulisi juna ja takaa lentokone.

Onneksi tunnelit ovat pääsääntöisesti hyvin valaistuja. Siitä huolimatta puemme tunneleihin kypärän päälle otsalampun, hihaan heijastinnauhan ja selkään heijastimen sekä varmistamme, että pyörän tarakan kissansilmä on suorassa.

Tietöiltäkään emme ole välttyneet. Niitä ohittaessa olo on turvallinen, suorastaan kuninkaallinen. Näemme jo kaukaa, kun tietöiden liikenteenohjaaja heiluttaa punaista tai valkoista lippua sen merkiksi, onko lupa mennä vai pitääkö pysähtyä. Kun tie on vapaa, liikenteenohjaaja kumartaa ja näyttää valkoinen hanska kädessään pyöräilijälle tietä kuin hovimestari, joka ohjaa asiakkaan ravintolan pöytään.

Se jos mikä on japanilaista vieraanvaraisuutta parhaimmillaan.

Eikä tietyötä voi kirota, jos siitä on varoittamassa naurava sammakko.

Huomaavaiset autoilijat

Pyöräilijän on hyvä pyöräillä Japanin liikenteessä. Autoilijat kiertävät pyöräilijän kaukaa. Tai jos tie on kapea, autoilija hiljentää vauhtia ja odottaa, että vastaantuleva auto menee ensin ohi.

Kukaan ei kurvaa vaarallisesti eteen tai tuuttaa äänitorvea takana kuten Kolumbiassa. Ei vaikka syytä olisi, kun turisti törttöilee keskellä tietä. Liikenne vaikuttaa vilkkaimmillakin teillä juohevalta ja kohteliaalta.

Punaiset valot vaihtuvat niin verkkaisesti, että joutilaampikin pyöräilijä hermostuu. Tekee mieli ajaa päin punaista. Mitä tässä oikein odotellaan? Japanilaiset ja suomalaiset ovat varmasti maailmassa ainoita, jotka odottavat punaisissa valoissa vaikka keskellä yötä, vaikka ketään ei näy missään.

Karhu tunnelissa

Tuntuu, että japanilaiset on peloteltu kuoliaaksi karhuilla, sen verran monta kertaa meitäkin on muistutettu karhuvaarasta. Syrjäisellä metsätiellä mekin laitoimme kerran varmuuden vuoksi pyöriin karhunkellot kilkattamaan.

Karhujen hyökkäykset eivät ole harvinaisia, itse asiassa ne ovat viime vuosina lisääntyneet. Karhut tulevat ihmisten läheisyyteen mm. ruuan houkuttamana.

Varoituskylteissä karhu karjuu kita auki kuin tappajahai, kuten eräänkin tunnelin suun varoituskyltissä. On vaikea uskoa, että karhu tulisi tepastelemaan vilkasliikenteiseen tunneliin.

Pusikkoiset pyörätiet

Pyöräilijälle ehkä kaikkein vaarallisinta Japanin liikenteessä ovat pyörätiet.

Pyöräteitä on paljon, mutta suurin osa niistä muistuttaa enemmän puutarhaa kuin pyörätietä.

Lohkeavan asvaltin raoista tunkee heinää. Asvaltin pintaa peittää kirkkaanvihreä, sammalmatto, samanlainen kuin hautausmaiden kiviaidoissa. Se on pyörän renkaan alla liukas.

Paikoitellen hyväkuntoinen pyörätie muuttuu hetkessä kapeaksi pusikkoituneeksi poluksi. Tai keskellä pyörätietä kasvaa metrinen pensas.

Pyöräteissä ei useinkaan ole risteyksissä luiskaa, vaan korkea kynnys.

Sellaisella pyörätiellä ei tee mieli pujotella. Alamäessä, kun vauhti saattaa kiihtyä yli 40 kilometriin tunnissa, pusikkoinen pyörätie on suorastaan vaarallinen.

Turvallisempaa on polkea autotien laitaa huomaavaisten autoilijoiden rinnalla vilkkaimpia tieosuuksia vältellen.

Seuraa pyöräretkeämme myös Instagramissa, Facebookissa ja Tiktokissa!

Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.