Thaimaan kuningaspari tervehtii meitä kultareunuksiin kehystettynä, kun poljemme kohti majapaikkaamme eteläisessä Thaimaassa. Olemme törmänneet heihin harva se päivä kaupunkien sisääntuloporteilla, lyhtypylväissä ja opastaulujen yläpuolella.

On vaikea kuvitella Suomen presidentin kuvaa joka kulmalle. Kuningasta ei kuitenkaan passaa kritisoida, sillä kuninkaan pilkkaamisesta voi saada Thaimaassa elinkautisen. Mietin, millaista poliittista satiiria Thaimaassa mahdetaan tehdä?

Saavumme majapaikkaamme, pieneen perheyritykseen Thaimaan suurimman luonnonjärven, Songkhlan rannalle. Omistajarouvan veli pystyttää katetulle laiturille teltan, joka on kolme kertaa oman telttamme kokoinen. Rouvan äiti valmistaa meille illallisen, jonka syömme samaisella laiturilla. Paikan isäntä, luovuudesta ja yhteisöllisyydestä palkittu yrittäjä, hoitaa seurustelu-upseerin tehtävää.

Pöytiin mahtuisi parikymmentä henkeä syömään, mutta saamme olla kahden. Tai ei aivan. Samalla kun ihailemme auringon laskua, teltan seinässä pörrää pieniä hyönteisiä niin, että pohjaväriä ei näy. Teltan ovi on syytä pitää visusti kiinni. Onneksi ne eivät käy meidän kimppuumme.

thaimaan kuningasparin kuvia on kaikkialla

Pyöräilyä poikkeustila-alueella

Thaimaan tiet ovat erinomaisessa kunnossa, ja pyöräilijä kiittää leveää piennarta, jolla mahtuu pyöräilemään vaikka rinnakkain. Ison valtatien reunaa on kuitenkin tympeä polkea, joten hakeudumme pienemmille sivuteille, jotka nekin ovat pääasiallisesti asfaltoituja.

Thaimaassa ei voi välttyä näkemästä buddhalaistemppeleitä. Niitä on lähes yhtä tiheässä kuin Indonesiassa moskeijoita. Valtaosa thaimaalaisista on buddhalaisia, mutta maan eteläiset maakunnat ovat muslimienemmistöisiä. Länsimaisia turisteja ei näy, sillä Thaimaan kolmessa eteläisimmässä maakunnassa on ollut poikkeustila vuodesta 2004. Etelä-Thaimaan malaijimuslimit ovat jo pitkään kapinoineet thaibuddhalaista monarkiaa ja yhtenäistä valtiota vastaan.

Pyörämatkailijalle konflikti näkyy miehittämättöminä tiesulkuina ja poliiseina, jotka haluavat ottaa turistin kanssa selfien. Minkäänlaista vaaraa emme koe.

thaimaalaista Yen Ta Fo keittoa

Taivaallista thairuokaa

Ruokalistalla lukee ”150 vuotta vanhaa pyöräilyä” ja ”humalaista spagettia”. Uudet, eksoottiset ruokalajit ovat pyörämatkailun suuri ilo, mutta nämä ruuat kuulostavat epäilyttäviltä. Eniten kuitenkin epäilen kännykän käännösohjelmaa. Käännösohjelma on kuitenkin ainoa keino ottaa tolkkua thai-aakkosista ja sanoista, joita ei eroteta toisistaan välilyönneillä.

Tilaan pad thaita, Thaimaan kansallisruokaa, jossa on paistettuja nuudeleita, kananmunaa, tofua ja katkarapuja maukkaassa, muttei liian tulisessa kastikkeessa. Päälle ripotellaan maapähkinärouhetta.

Toinen tyypillinen thairuoka on tom yum, keitto, joka mausteena on limettiä, sitruunaruohoa ja inkiväärinsukuista galangalia. Joskus keitossa on niin paljon chiliä, että tilaan rinnalle annoksen valkoista riisiä, jolla tulisuutta saa tasotettua.

Erityisen innostunut olen ollut yen ta fo -keitosta, joka juontaa juurensa Kiinaan. Keiton pohjana on pinkki liemi, joka tulee fermentoidusta tofusta. Keiton sattumina on tofun lisäksi, kalapyöryköitä ja vihanneksia.

kumipuuplantaasi

Kumipuuplantaaseilla

Thaimaa on maailman suurin luonnonkumin tuottaja. Kumipuupeltoja, joissa suorassa rivissä kasvavien puiden kyljillä on pieniä kippoja, ei voi olla näkemättä, jos vähänkin poikkeaa pois pääteiltä.

Valtaosa luonnonkumin tuottajista on pienviljelijöitä, jotka keräävät kippoihin kerääntyneen maitomaisen lateksin, kumipuun mahlan, talteen yöllä tai aamun varhaisina tunteina, jolloin on viileämpää, ja töhnä ei pääse kovettumaan kippoon. Meille kerrotaan, että thaimaan maaseudulla syödään aamiaista kolmessa aallossa. Ensin sitä syövät kuminkerääjät, sitten kalastajat ja lopuksi peltotyöläiset, joista kaikki rientävät töihinsä aamuvarhaisella.

Vaikka luonnonkumi on biohajoavaa, uusiutuvaa ja kestävämpää kuin synteettinen kumi, täysin ongelmatonta se ei ole. Pienviljelijöille maksetaan luonnonkumista niin alhaista tuottajahintaa, että he joko pumppaavat puunsa tyhjiin, mikä altistaa puut kasvitaudille, tai istuttavat lisää kumipuita eli kaatavat sademetsää ja istuttavat tilalle kumipuuplantaasin, jonka monimuotoisuus lähentelee nollaa. Tai siirtyvät palmuöljybisnekseen, josta saa vähemmällä vaivalla saman hinnan.

mereltä rantaa ajautuneita sandaaleja

Verratonta vieraanvaraisuutta

Nakhon Si Thammaratin kaupungissa käyn hammaslääkärissä ja kampaajalla. ”Kai te menette seuraavaksi Koh Samuille?” kampaaja kysyy. Toden totta, suositulle lomasaarelle pääsisi lautalla sadan kilometrin päästä.

Emme  näe mitään syytä lähteä ruuhkaisille rannoille, kun mantereen puolella rannat ovat paikallisia kalastajia lukuun ottamatta tyhjillään. Poljemme pieniä kyläteitä pitkin ja pystytämme teltan pienelle leirintäalueelle hiekkarannan tuntumaan. Rannalle on kerätty pinoksi mereltä aaltojen mukana ajautuneita sandaaleja.

Taivas tummuu uhkaavasti. Leirintäalueen ystävällinen omistaja kehottaa meitä siirtämään telttamme katoksen alle ja tuo meille tuulettimen helpottamaan nukkumista hautuvan kuumassa säässä.

Aamulla saamme pyytämättä riisinyyttiaamiaisen. Kun kiitämme lähtiessä vuolaasti hyvästä huolenpidosta, saamme vastineeksi tyypillisen thaimaalaisen kiitoksen. Pienen kumarruksen ja yhteen liitetyt kädet. Samanlaiset, joita viljelemme kiitos-emoijina WhatsApp-viesteissä. 

Seuraa pyöräretkeämme myös Instagramissa, Facebookissa ja Tiktokissa!

Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.