Pyörällä Tatacoan autiomaassa
Paita on litimärkä. Sydän hakkaa hurjasti pienessäkin ylämäessä. Hikiset alushousut hiertävät takalistoa. Tuntuu kuin polkisin kuntopyörää saunassa.
Olemme saapuneet Tatacoan autiomaahan Kolumbiassa. Noin Syötteen kansallispuiston kokoinen alue jakautuu okraan ja harmaaseen osaan. Edellisessä kiven väri on punertavan ruskea, jälkimmäisessä Suomen alkutalvinen.
Maisema aaltoilee mitä erilaisempia muotoja. Siellä täällä on kaktuksia. Sadekaudella maisema muuttuu, kun vesi kuljettaa maa-aineksia ja aiheuttaa eroosiota.
Eräällä näköalapaikalla ilmastoidusta autosta pomppaa ulos nainen, joka kirmaa keimailemaan kameran eteen. Räps, räps. Somekuvat otettu, takaisin auton viileyteen, Tatacoa nähty. Tätäkö on autiomaaturismi?
Itseni ei tee mieli mennä mutaisine kenkineni ja hienpunaisine naamoineni maisemaa pilaamaan.
Juna meni jo
Olemme polkeneet Tatacoaan lähes 70 kilometrin matkan, suurimman osan hiekkatietä.
Matkan varrella sukellamme pariin lyhyeen rautatietunneliin, jotka ovat sen verran pimeitä, että otsalamppu olisi tarpeen. Näemme ylittää tunneliin kasautuneet rapakot seuraamme liittyneen hollantilaisen Laran pyörälampun valossa.
Junan tulosta ei ole pelkoa. Se kulki tunnelista viimeisen kerran yli 30 vuotta sitten.
Potosin pienessä kylässä pysähdymme kahville. Menneisyydestä muistuttavan asemarakennuksen liepeillä on pieni puoti. Sen valikoima muistuttaa meille pursuavien päivittäistavarakauppojen hyllyiltä juuri tiettyä tuotetta etsiville, että joskus pitää ottaa mitä on saatavilla tai olla ilman.
Ilkka pyytää maitokahvin. Kahvi järjestyy, maitoa ei ole. Ruoka- ja kaupanhyllyjen täydennystä kylään tulee kolmen päivän välein.
Mopolla uima-altaalle
Poljemme läpi okran värisen alueen, joka on turistisempi, ja kaarramme harmaan kiven alueella erään ravintolan pihaan. Sen kyltissä mainostetaan telttapaikan lisäksi uima-allasta.
Meille luvataan, että vesi on luonnonvettä ja allas on auki koko yön. Emme aio lillua vedessä kuten kieltotaulua väärin lukeneet ystävämme tulivuoren kuumassa lähteessä.
Siitä huolimatta haluamme nähdä millaisesta altaasta on kyse. Hikiset ja hiekkaiset pyöräilijät tietävät, että matkaesitteissä ja Instagramissa uima-altaat näyttävät aina kokoaan suuremmilta.
”Hyppää kyytiin, niin käydään mopolla katsomassa”, paikan omistaja huikkaa Laralle. Kun kyytiläinen palaa takaisin, näemme jo kaukaa hänen ilmeestään, että tässä on yöpaikkamme.
Hurautamme pyörillä altaalle ja hyppäämme hikinemme suoraan altaaseen, sillä suihkut eivät toimi. Onneksi vesi on virkistävän raikasta. Kuuma kylpy autiomaassa olisi liikaa.
Yö tähtien alla
Saamme telttamme pystytettyä juuri kun viimeiset auringon säteet nuolevat pilviharson reunaa.
Telttapaikan läheisyydessä on pieni tulipaikka. Siispä puita etsimään! Omistaja on vakuuttanut, että alueella ei ole käärmeitä eikä skorpioneja. Autiomaan kuivuus nimittäin muistuttaa minua Angolasta, jossa sain skorpionin pureman. Sillä kertaa onni oli matkassa ja sain nopeasti vastalääkettä. En halua testata onneani uudestaan.
Puiden kerääminen onkin haastavampi rasti, sillä kaikissa oksissa on piikkejä. Tarkennuksena, että emme yritä kopeloida kaktuksia. Ne harvat oksat, joita pensasmaisten kasvien juurilta löydämme, eivät ota syttyäkseen risukeittimessämme.
Apua löytyy ravintolan keittiöstä. Kolumbiassa kun ei ole niin nökönuukaa, jos asiakas tulee keittiön puolelle. Lämmitämme puuhellalla kaksi kattilallista vettä ja saamme mukaamme pieniä puunpaloja, jotta voimme viimeistellä ruuan ulkona.
Nautimme maittavan aterian tähtitaivaan alla ilman valo- tai äänisaastetta.
Vetäydyn telttaan alusvaatteisillani. Makuupussia ei tarvitse. Vuoden keskilämpötila Tatacoassa on 28 °C. Päivän viilein hetki on juuri ennen auringonnousua.
Pian sen jälkeen lämpötila nousee niin nopeasti, että tulipaikalla taitaisi paistua kananmuna ilman tultakin.
Seuraa pyöräretkeämme myös Instagramissa ja Tiktokissa!
// Luehan nämäkin //
