”Alamäki tulee olemaan teille kyllä aika jännä”, sanoo mies täysijousitetun pyöränsä päältä, kun saavumme Coronet Loopin, 50 kilometrin mittaisen maastopyöräreitin kohtaan, josta alkaa 15 kilometrin alamäki. Itse asiassa mies käyttää sanaa ”spicy”, joka tarkoittaa myös mausteista.

Ilman jousitusta jyrkkä, kivinen alamäki on kieltämättä pikantin pippurinen. Onneksi olemme sentään jättäneet pyörälaukut leirintäalueelle. 1650 nousumetriä ja pomppuinen alamäki tuntuu seuraavana aamuna reisissä. Kevyemminkin tämänkertaisen pyöräretkemme olisi voinut aloittaa.

coronet loop maastopyöräily queenstown
autiotupa coronet loop

Turistiverolla sisään

Missään maassa pyörälaatikoitamme ei ole syynätty yhtä tarkasti kuin saapuessamme Queenstownin lentokentälle Uudessa-Seelannissa. Jouduimme myös kuulusteluun, mitä aiomme kaikkien varusteidemme kanssa tehdä. Uusi-Seelanti on tarkka siitä, että maahan ei kantaudu vieraslajeja ja tauteja esimerkiksi hedelmien tai likaisten vaelluskenkien mukana.

Maksoimme maahan saapuessamme noin 50 euron turistiveron, joka on ollut Uudessa-Seelannissa käytössä vuodesta 2019. Turistiveron avulla pidetään esimerkiksi yleiset vessat siistinä ja rakennetaan pyöräreittejä sekä muuta matkailua tukevaa infrastruktuuria. Lokakuussa 2024 vero kolminkertaistui, mutta ainakaan Queenstownin matkailua se ei näytä hillinneen. Viime vuonna 30 000 asukkaan kaupungin lentokentälle saapui 2,5 miljoonaa matkustajaa. Luin paikallislehdestä, että Queentownin asukkaat ovat kaikkein kriittisimpiä matkailua kohtaan koko maassa. Sosiaalisen kestävyyden rajat paukkuvat kuin Rovaniemellä.

Ostimme myös 50 euron arvoisen kuukauden telttailupassin, jolla saa telttailla ilmaiseksi tai pilkkahintaan Department of Conservationin (DOC) leiripaikoilla. Villi telttailu on Uudessa-Seelannissa mahdollista, mutta rajoitettua, mikä on täysin ymmärrettävää. Tämä maa on täynnä upeita leiriytymispaikkoja. Jos jokaiselle niistä saisi pystyttää teltan tai karauttaa asuntoautolla, saisi kauneudelle heittää hyvästit.

Eräällä DOC-leirintäalueella saamme illalliskutsun mieheltä, joka on retkeilemässä 9-vuotiaan tyttärensä kanssa. Hän kertoo olevansa karjatilallinen mutta myös metsästysopas, joka vie rikkaita amerikkalaisia metsästämään. Metsästysmaille vuorten keskelle lennähdetään helikopterilla.

flat white kahvi uusi-seelanti
mt cook alps 2 ocean pyöräily

Kahvia ja golfia

Uudessa-Seelannissa paljon matkustanut ystävämme kehottaa meitä juomaan huoltoasemakahvit. Yllätyn positiivisesti, kun huoltsikkakahvi ei ole pohjaan palanutta kuraa vaan valmistetaan kahvikoneella. Ryystän flat white -kahvini – espressoa, jossa on höyrytettyä maitoa – kuin en olisi juonut kahvia kymmeneen vuoteen.

Arrowtownin leirintäalue on viimeistä paikkaa myöten täysi. Siihen on kaksi syytä Ensimmäinen on se, että läheisellä golfkentällä pelataan kansainvälistä New Zealand Open -golfturnausta.

Turnauksen vapaaehtoistyöntekijät yöpyvät leirintäalueella. Loput paikoista täyttävät ultrajuoksijat, joista osan näimme kipittelevän samoilla poluilla, joilla itse poljimme.

En voi käsittää kuinka he juoksevat 85 kilometriä päivässä viisi päivää putkeen. Monen juoksijan aamuisesta könkkäävästä kävelystä päätellen, viimeinen päivä on liikaa.

viski uusi seelanti

Lumihuipuilta Tyynenmeren rantaan

Uusi-Seelanti on täynnä hyvin merkittyjä pyöräreittejä. Alps 2 Ocean -reitin varrelta näemme Mt. Cookin, Uuden-Seelannin korkeimman vuoren, jonka lumihuippu pilkottaa pilviverhon yläpuolella.

Pyöräreiteillä on silmiinpistävän paljon sähköpyöräileviä eläkeläisiä. Myös bikepacking tuntuu olevan trendikästä. Bikepacking on pyöräretkeilyä, jossa varusteet puristetaan mahdollisimman pieneen tilaan. Siinä missä Etelä-Amerikassa meillä tuntui olevan kaikista pyörämatkailjoista vähiten tavaraa mukanamme, nyt sama tavaramäärä tuntuu suurelta bikepacking-pyöräilijöiden joukossa.

Uusi-Seelanti on vuoristoinen maa, joten ei päivää ilman ylämäkeä. Hyvin usein mäet ovat ns. ykkösen mäkiä eli ne on poljettava pienimmällä vaihteella. Onneksi vastapainoksi on myös mehukkaita alamäkiä. Sellaisia kuten saavuttaessa Oamaruun, pikkukaupunkiin Tyynenmeren rannalle. Lepopäivän ratoksi käymme merenrantakävelyllä ja tutustumme viskitislaamoon, jonka tiloissa toimi aiemmin bordelli.

Illalla telttaan kuuluu vinkuva ääni. Oamarun edustalla asustelee sinipingviinikolonna. Yksi tämän maailman pienimmän pingviinilajin edustajista asuu leirintäalueen hoitajan pikkumökin kivijalassa.

Seuraa pyöräretkeämme myös Instagramissa, Facebookissa ja Tiktokissa!

Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.