Pyörämatkailijalle erinomainen tapa majoittua on yöpyä japanilaisella leirintäalueella.
Ensinnäkin ne ovat joko täysin ilmaisia tai todella halpoja, vain noin 5-6 euroa yöltä kahdelta hengeltä. Kalleimman telttayön vietimme Akan-Mashun kansallispuiston leirintäalueella, jossa hinta oli 15 euroa yöltä.

Toiseksi japanilaiset leirintäalueet ovat supersiistejä. Vessan lattialta voisi vaikka syödä ja missään ei ole roskia. Roskat viedään joko mukana tai lajitellaan roskapisteellä. Biojätteiden kierrätys ei ole yhtä yleistä kuin Suomessa.

Parasta leirintäalueella yöpymisessä on tietenkin päästä näkemään kuinka japanilaiset harrastavat telttailua.

Kolikkosuihku ja puistogolfia

Leirintäalueiden vakiovarustukseen kuuluu yleensä vesipiste ja vessat. Suihkua ei yleensä ole, mutta hyvin usein kivenheiton päässä on onsen, kylpylä, jossa on kuumavesialtaita.

Hombetsun ilmaisella leirintäalueella testaan ensimmäistä kertaa suihkukoppia, joka toimii kolikoilla. Tiputan suihkun yhteydessä olevaan automaattiin kaksi sadan jenin kolikkoa eli reilun euron. Sillä saa vettä kymmenen minuutin ajan. Olen valmis jo neljän minuutin jälkeen.

Samaisella leirintäalueella meitä lähestyy Osakasta kotoisin oleva mies, joka on paennut eteläisen Japanin hiostavaa kuumuutta moottoripyörällä Hokkaidoon, Japanin Lappiin.

Heikolla englannillaan hän pyytää meitä kaverikseen pelaamaan puistogolfia, jossa yhdeksän reikäinen golfrata on puristettu pienen puiston alueelle. Se on mielestämme nerokas konsepti. Ainakin itse pääsemme kunnon golftunnelmaan ja lyömään palloa olan takaa ilman, että golfkenttä vie valtavasti maa-alaa ja vettä.

Kuulutuksia pimeässä

Saavumme Akanin kansallispuiston länsiosissa sijaitsevalle Onneton leirintäalueelle hikisinä, niin kuin jokaisen pyöräilypäivän jälkeen. Minä menen luontokeskuksen kolikkosuihkuun, jossa tällä kertaa on tarjolla vajaalla kahdella eurolla viiden minuutin suihku.

Ilkka hyppää läheiseen järveen. Se on virhe. Luontokeskuksen työntekijä ryntää rantaan ja kieltää järvessä uimisen. Uimakielolla suojellaan mutapohjaisen järven herkkää ekologiaa. Valitettavasti asiasta ei ollut missään tietoa englanniksi eikä asiasta mainittu mitään sisäänkirjautuessamme.

Kivenheiton päässä telttailualueesta sijaitseva luontokeskus menee kiinni kello viisi. Pimeä laskeutuu puoli seitsemältä. Olen juuri nousemassa vessarakennuksen portaita, kun säpsähdän kuulutukseen. Naisääni lurittelee pitkän litanian japania. Englanninkielistä kuulutusta ei ole. Sama toistuu aamuseitsemältä ennen luontokeskuksen avautumista. Jos kuulutuksilla halutaan ohjeistaa alueella telttailijoita, japania osaamaton turisti saa tyytyä arvailemaan miten käyttäytyä.

Vakiovarusteena vaatenaulakko

Kun saavumme Kussharo-järveen rannalle, vedessä on uijia, melojia ja suppailijoita. Tällä kertaa saisi siis uida luvan kanssa.

Pystytämme pienen telttamme leirintäalueen hiljaiseen nurkkaan. Viereisen teltan vieressä on vaatenaulakko, jossa roikkuu hengarissa tyylikäs pusero. Viisi kuusi hengaria on tyhjänä. Olisi kiinnostava nähdä millainen garderoopi tällä telttailijalla on.

Toisen teltan edusta on kuin suomalaisen kesämökin ulkoilmakeittiö. Tyylikkässä telineessä roikkuu pannuja, patoja, kattiloita ja ruuanvalmistusvälineitä enemmän kuin omassa kotikeittiössäni.

Kierrämme iltakävelynä Wakoto-niemen kiertävän luontopolun, jonka sadat portaat eivät varsinaisesti palauta reilun 70 kilometrin ja lähes tuhannen nousumetrin pyöräilyn jälkeen. Mutta patikointi palkitaan.

Kussharo-järvi on Akanin kansallispuiston vulkaanisella alueella ja tarjolla on luonnon oma kuumavesiallas. Vesi on niin kuumaa, että tuntuu kuin hyppäisi ihmisenkeittopataan.

Iäkäs japanilaismies nousee altaasta, peittelee kädellä sukukalleuksiaan ja viittoo meitä altaan toiseen päähän, jossa on hieman viileämpää vettä. Me suomalaisessa saunassa alasti kylpevät ulkomaalaiset nautimme japanilaisen kuuman lähteen lämmöstä lihaksillemme uimapuvut päällä.

Illan pimetessä lähes jokainen telttailija tekee tulet. Kauhistuttavinta on se, että suurin osa nuotioista on telttakankaasta valmistetun katoksen alla. Itse en uskaltaisi tehdä avotulta niin lähellä herkästi palavaa telttakangasta.

Pyöräilijän luomet laskeutuvat silmien päälle jo iltayhdeksältä. Kolumbiassa pyöräillessämme korvatulpat olivat vakiovarusta. Japanissa niille ei juurikan ole ollut tarvetta. Nyt on. Kun eräs äänekäs seurue ei hiljene vielä yhdeltätoista, Ilkka käy pyytämässä ystävällisesti hiljaisuutta. ”Sori, sori” kuuluu vastaus ja porukka hiljenee välittömästi. Argentiinassa samaan reagoitiin röhönaurulla ja bileiden jatkumisella. Japanilaisella leirintäalueella on hyvä olla.

Seuraa pyöräretkeämme myös Instagramissa, Facebookissa ja Tiktokissa!

Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.