Väentihentymiin, teknologiaan ja k-poppiin saa Etelä-Koreassa etäisyyttä pyörällä. Neljää jokea seurailevalla pyöräreitillä autot eivät häiritse.

Kuvittele, että Suomen Lapissa asuisi 51 miljoonaa ihmistä, 500 jokaisella neliökilometrillä. Tuollainen ihmismäärä asuu Etelä-Koreassa. Yli 10 miljoonan asukkaan Soulissa väentiheys on 16 000 ihmistä per neliökilometri.

Ei saata äkkiseltään kuulostaa pyöräilymaalta, mutta sitä Etelä-Korea totta vie on. Jos jonnekin vinkkaisin pyörämatkailun kehittäjiä benchmarkkausmatkalle, niin se on Etelä-Koreaan.

Pyöräreitti tulvapenkereellä

Lähdemme matkaan Etelä-Korean Busanista, jonne olemme saapuneet laivalla Japanin Fukuokasta. Naapurimaat eroavat toisistaan melkoisesti. Joku oli blogissaan verrannut maita seuraavasti (valitettavasti olen kadottanut linkin):

Jos Japani ja Korea olisivat kouluoppilaita, Japani olisi eturivin kiltti oppilas, jolla on tukka aina siististi kammattu, joka vastaa kun pyydetään ja joka on aina huomaavainen kaikkia kohtaan. Korea puolestaan olisi takarivistä huuteleva oppilas, joka saapuu luokkaan myöhässä ja ottaa koulunkäynnin löysin rantein. Molemmat omalla tavallaan hurmaavia.

Miljoonakaupungista ulospääsy kauhistuttaa, mutta heti kun pääsemme viralliselle, hyvinmerkitylle pyöräilyreitille, autoista ei ole vaaraa. On uskomatonta, kuinka yhteen maailman tiheimmin asuttuun maahan on saatu rakennettua pyöräreitti, joka kulkee lähes täysin autoteiden ulkopuolella.

Neljän joen pyöräreitti valmistui reilut kymmenen vuotta sitten. Ensisijaisena tarkoituksena oli jokien tulva- ja ympäristönsuojelu, mutta samalla jokivarsia elävöitettiin rakentamalla pyöräilyreitti, jossa pyörätie kulkee mm. pitkin tulvapenkereitä.

Suunnistaminen on superhelppoa, koska reitti on esimerkillisesti merkitty selkein nuolin risteyskohdissa.

Pyörätien varrella on muutaman kilometrin välein vessa, levähdyspaikka tai katos, johon on täysin sallittua pystyttää teltta.

Pysähdymme antamaan hartioille kyytiä ulkokuntoilulaitteilla, jotka näyttävät olevan paikallisten eläkeläisten suosiossa.

Pyöräreittiä reunustavilla viheriöillä on suorastaan kuhina. Puistogolfiin hurahtaneet eläkeläiset eivät ole säikähtäneet kylmää pohjoistuulta, joka pieksää pyöräilijän poskipäitä.

Kylmästä kankea pyöräilijä

Nettilehden otsikossa lukee: Etelä-Koreaan on julistettu poikkeustila. Tokiossa asuva ystäväni lähettää viestin: onko kaikki ok? Mungyeongin pikkukylässä ei Soulin mellakoista ole tietoakaan.

Parin huurteisen telttayön jälkeen heräämme hotellihuoneesta, sillä joulukuun alussa lämpötila painuu yöllä reilusti pakkasen puolelle eikä meillä ole talvitelttailuun tarkoitettuja varusteita mukana. Yövymme pari yötä myös motelleissa, jotka ovat profiloituneet palvelemaan erityisesti pyörämatkailijoita. Niissä ymmärretään erityisen hyvin, että pyörämatkailija tarvitsee turvallisen paikan pyörän säilyttämiseen, paljon ruokaa ja hiljaisen huoneen.

Neljän joen reitti on korkeusprofiililtaan hyvin tasainen. Pienet jyrkät ylämäet ovat lyhyitä, esimerkiksi 300 metriä. Muistelen Perun pirullisia ylämäkiä, jossa ylämäkeä saattoi riittää 30 kilometriä.

Reitin noin puolivälissä on ylitettävä vuoristosola, joka vie pyöräiljän hieman yli 500 metrin korkeuteen. Vaikka poljemme hitaasti ja vähennämme vaatekerroksia, ylämäessä tulee hiki. Ei hyvä, sillä alamäessä se tietää tässä lämpötilassa kylmää kyytiä, vaikka vedän hupun korvilleni ja rukkaset käteen.

Kohmeisin sormin ja varpain kurvaamme lähimpään ravintolaan, jossa paikalliset rouvat valmistavat omin kätösin taikinamykyjä, joiden sisässä on fermentoituja soijapapuja. Taikinamykyt tarjoillaan kuuman keiton seassa kimchin, fermentoidun kiinakaalin kera. Tunto palaa raajoihini.

Taidenäyttely pyöräreitin varrella

Matkan puolivälissä maisemaa hallitsevat kilometrien pituiset pellot ja kasvihuoneet. Horisontissa näkyy tihentymä korkeita kerrostaloja. Ruokittavia riittää.

Kautta koko reitin näemme mitä erilaisinta taidetta. Seinä- ja kalliomaalauksia, veistoksia, jopa vessa ja lyhtypylväs ovat saaneet pyöränrenkaiden muodon. Yksi rakenteilla olevat silta muistuttaa Jätkänkynttilänsiltaa Rovaniemellä. 

Innokkaimmat pyöräilijät keräävät leimoja passiin. Leimauspisteet näyttävät puhelinkopeilta. Kun on lätkäissyt leiman jokaisella leimauspisteellä, saa ostaa itselleen diplomin ja mitalin. Me emme ole mitalien perässä, mutta kiinnostuksesta kurkkaamme miltä leimauskopissa näyttää.

tanssia gangnam style

Pyöräilijän muotiväri Etelä-Koreassa

Korealaisten talvivaatetusta voi kuvailla yhdellä sanalla: musta. Jopa keskellä pyörätietä hääkuvassa poseeraavan morsiamen puku on sen värinen.

Kysymme yhdeltä varpaista nenänpäähän mustiin pukeutuneelta pyöräilijältä, miksi kaikki pyöräilijät peittävät kasvonsa isoilla laskettelulaseilla ja bulalla. ”Suojaudumme kylmältä ja auringolta.” Niinpä tietenkin. Tein niin itsekin viime talvena pyöräillessäni Äkäslompolossa, tosin silloin pakkasta oli -35 astetta.

Inkyuniksi esittäytyvä mies haluaa viedä meidät lähimarkettiin ja ostaa meille välipalaa. Hän on akupunktiolääkäri. Hyvää englantia puhuva mies kertoo, että Koreassa akupunktio ei ole vaihtoehtolääketiedettä niin kuin Suomessa vaan aivan normaali tapa hoitaa potilaita.

Saavumme marketille. Mies kerää kaupan hyllystä maissiteetä, fermentoitua riisijuomaa ja kastanjoita. Jatkamme matkaa yhdessä kymmenen kilometriä, kunnes pyöräilyseuralaisemme on aika kääntyä ympäri. Hänen päivälenkkinsä pituudelle kertyy mittaa yli sata kilometriä.

Kun lähestymme joutilaasti poljetun reilun kahden viikon pyöräilyn jälkeen Soulia, ajamme lukuisten tunneleiden läpi. Ne on onneksi tarkoitettu vain pyöräilijöille, mikä on osoitus siitä, että Korean hallitus on todella panostanut tämän reitin rakentamiseen. Tunnelin rakentaminen ei ole halpaa.

Olen pyöräillyt monessa maailman metropolissa, mutta harvaa on yhtä helppo lähestyä pyörällä kuin Soulia. Keskustaan tutustumme kuitenkin kävellen. Reilun 630 pyöräilykilometrin jälkeen halki Korean on aika tanssia Gangnam style!

Seuraa pyöräretkeämme myös Instagramissa, Facebookissa ja Tiktokissa!

Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.