Liskoja ja räjähdys Kolumbiassa
Osuiko minuun? Se on ensimmäinen ajatukseni, kun kuulen valtavan pamauksen. Aivan kuin jossain olisi ammuttu.
Pidätämme henkeämme, kunnes tajuamme, että syynä sydämenpysäyttävään ääneen on Ilkan pyörän takarengas. Se räjähti. Huoneennurkka, jossa pyörää säilytämme, lainehtii valkoista litkua.
Käytämme pyörissämme ns. tubeless-renkaita, joissa on sisäkumin sijasta nestettä, joka usein korjaa pienet reiät sisältäpäin. Iltapuhteena on luvassa pyöränkorjausta. Ilkka vaihtaa renkaaseen tilapäisesti sisäkumin ja toivomme löytävämme jostain isommasta kaupungista pyöräliikkeen, jossa saamme litkun pyörään takaisin. Omilla työkaluillamme se ei onnistu.
Kun lähdemme taas aamuvarhaisella tien päälle, kalastajat ovat jo palaamassa Sinu-joen rantaan ja arvatenkin viemässä saalistaan Lorican komeaan kauppahalliin, Plaza de Mercadolle, myytäväksi.
Itsemurhakandidaatteja
Poljemme kappaleen matkaa mukavaa, loivasti mutkittelevaa hiekkatietä joen vartta pitkin. Sitten tie tyssää tietyöhön. Työmiehet ohjaavat meidät kiertämään työmaan naapuripihan kautta. Teemme kuten käsketään ja saamme talon pihasta peräämme koiran.
Viime postauksessa kerroin, kuinka irtokoirista ei ole ollut haittaa. Tämä tessu on toista maata. Se on talon vahtikoira, eikä nälissään pitkin katuja jolkutteleva kulkukoira. Poljemme minkä reisistä irtoaa ja karkotamme koiran kannoiltamme ja selviämme naarmuitta.
Samaa en uskalla povata kolmelle pojalle, jotka ovat kiinnittäneet pyöränsä köydellä ison tankkirekan perälautaan. Kyyti on kieltämättä helpompaa kuin itse polkien, mutta kauhulla katselen, kun rekka kiihdyttää ja pojat pyörineen roikkuvat paljain käsin köydestä pitäen mukana.
Yksi intoutuu tekemään temppuja ja ajaa yhdellä renkaalla. En uskalla edes ajatella, miten pitkän matkan pojat aikovat pysytellä kahdeksaakymppiä ajavan rekan kyydissä.
Pyrimme nousemaan pyörän selästä noin kymmenen kilometrin välein. Teemme pienen taukojumpan, jotta yläkroppakin saa vähän liikettä.
Eräällä tällaisella tauolla tien puolen ruohikossa suhisee. Noin 20 metrin päästä ilmestyy liskon pää. Sitten se pysähtyy paikalleen kuin suolapatsas. Hetken kuluttua se liikkuu taas vähän ja esiin tulee koko metrinen eläin.
Onneksi en tässä kohtaa ole puskapissillä. Eläin maastoutuu niin hyvin, että olisin voinut pissata sitä vaikka päähän!
Kaupungin parasta palvelua
Monteríassa löydämme pyöräpajan nimeltä Custom Bikes, jonne marssimme heti aamutuimaan. Meitä tervehtii nuori mies, joka on ystävällinen, mutta ei uskalla luvata saisiko Ilkan pyörää korjatuksi saman päivän aikana. ”Sitä täytyy kysyä kollegaltani. Laitan teille viestin, kun hän palaa.”
Täällä on totuttava mañana-meininkiin. Eli asiat järjestyvät mutta ajallaan. Puhelimeni kilahtaa kuitenkin jo vartin päästä. Riennämme takaisin pyöräpajalle, jossa ollaan jo täydessä touhussa pyörän kimpussa. Ennen kuin huomaammekaan istumme tuoleilla kahvikupit kädessä ja katselemme, kun kolme miestä touhuaa Ilkan takarenkaan litkutuksen kanssa eli laittaa renkaan sisälle tiivistysainetta ulos räjähtäneen tilalle.
Näytämme heille puhelimesta retkiluisteluvideoitamme ja kerromme kuinka paljon Lapissa on lunta ja pakkasta. Miehet pyörittelevät silmiään. Ehkä sitäkin vaikuttuneempia he lienevät matkasuunnitelmastamme polkea Etelä-Amerikan halki.
Kaiken seurustelun keskellä pyörä on valmistunut. Saamme mukaamme vielä pienen pullon litkua sekä kaksi venttiiliä. Lopuksi miehet vetävät päälle firman paidat ja haluavat meistä valokuvan liikkeen edessä. Kun pyydämme laskua, saamme lämpimät kiitokset käynnistä. Instagramiin ilmestyy pian postaus: ”Ilo olla mukana seikkailussanne!
Käymme vielä kadun varren suutarilla korjauttamassa pian nauravat pyöräilykenkäni. On upeaa katsella ammattilaisen työtä. Palvelun hinta on 0,70 euroa. Reissuun lähtiessämme päätimme, että vanhat pyöräilyvarusteemme saavat välttää niin kauan kuin ne kestävät ja niitä voi korjata. Miksi ostaa uutta, jos vanhasta saa korjaamalla hyvän?
Urbaania villiä luontoa
Kun pakolliset huoltotoimenpiteet on hoidettu, lähdemme pienelle kävelylle Sinu-joen rantaan.
Skeittiparkki on tyhjä skeittaajista, mutta komeiden graffitiseinien päällä seisoo ylväässä asennossa kaksi haikaraa muistuttavaa valkoista lintua. Ne vaihtavat laiskasti asentoa jalalta toiselle.
Ostamme kookospähkinät ja istahdamme joen törmälle juomaan pillillä sen virkistävää nektaria. Alempana rannassa on laituri. Ensin sen ylittää pieni lisko, sitten hieman isompi ja viimeisenä perässä raajojaan laiskasti nostellen seuraa kunnon köriläs, jonka arvelemme olevan uros. En tiedä liskojen sielunelämästä, mutta tulee mieleen sanonta: naiset ensin vaikka heikoille jäille.
Joen rantaa reunustaa puistoalue, jonka rehevän lehvästön alla on miellyttävän vilpoisaa, jos yli 30 asteen helteestä voi tuota ilmausta käyttää. Puun rungolla leikkii kaksi oravaa, joiden turkki on karnevalistisen oranssinpunertava. Pusikossa suhisee kirkkaanvihreä käärme. Tämähän on varsinainen villi eläintarha!
Istahdamme puiston kahvilaan kahville. Niin hassulta kuin se tuntuukin, kahvi ei ole ollut meille jokapäiväinen ilo, vaikka olemmekin yhdessä maailman suurimmista kahvintuottajamaista. Törmäsimme samaan ilmiöön aiemmalla matkallamme Guatemalassa, jossa kuulimme, että lähes kaikki laatukahvi menee vientiin ja paikallisille jäävät väin perskeet. Emme välitä joka paikassa tarjolla olevasta pikakahvista, joten aina kun kohdalle sattuu kahvila, jossa on kahvikone, pysähdymme kupilliselle.
Seuraamme liittyy kukapa muu kuin lisko. Pomppaan tuoliltani kuin heittoistuimelta. Kaveri ei kuitenkaan tule lähentelemään vaan tallustaa ohi kohti nurmikkoa kastelevaa puistotyöntekijää. Aluksi iljettävältä ja pelottavaltakin näyttävä eläin on itse asiassa aika hellyttävä, kun se kallistelee päätään vesisuihkun alla.
Törmäämme vielä ainakin viiteen liskoon puiston ulkopunttisalilla. Siellä ne köllöttelevät ja haukkaavat maahan heitettyä vesimelonia samalla kun Ilkka tekee pikkutreenin.
Liskot ovat iguaaneja, jotka eivät ole vaarallisia, mutta silittää niitä ei kuitenkaan ainakaan täällä puistossa sovi. Mietin, mitä tapahtuisi, jos vahingossa polkaisisin liskon pitkälle hännälle. Puraisisiko se vai irrottaisiko häntänsä? Iguaaneja pidetään myös lemmikkeinä. Itse suosin pörröisempiä seuraeläimiä.
Seuraa pyöräretkeämme myös Instagramissa ja Tiktokissa!
// Luehan nämäkin //
