Japanin pääsaarista pienin, Shikoku, on surffaajien ja pyhiinvaeltajien suosiossa. Se on erinomaisen vaihteleva saari myös pyöräilyyn.

Kaukaa katsottuna näyttää, että meri Niyodojoen suulla on täynnä isoja vesilintuja. Kun rullaamme pyörillämme lähemmäs, muuttuvat vesilinnut surffaajiksi. Nappaamme levähdyspaikan automaatista kylmän kahvin ja pysähdymme katselemaan taitavaa liitoa laineilla.

Surffauksesta juuri mitään ymmärtämättömiin silmiini pistää kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, että surffaajat taiteilevat välillä oikealle ja välillä vasemmalle. Aalto on siis molempiin suuntiin, mikä ei ole aivan tavallista.

Toinen on se, että kaikki surffaajat, jotka joko tulevat vedestä tai laskeutuvat ohitsemme alas veteen ovat harmaahapsia. Lihaksikkaita toki kuten Baywatchissa, mutta huomattavasti iäkkäämpiä.

japanissa evakuoidutaan tsunamilta torniin

Parkkipaikalla saamme selityksen. Kiyoshi on poistamassa vahaa surffilautansa pohjasta. Hyvällä englannilla hän kertoo meille, että aalto on tällä rannalla niin vaativa, että tänne tulevat vain kokeneet surffaajat. Itse hän kertoo nousseensa ensimmäisen kerran laineille 14-vuotiaana ja jatkaa harrastusta edelleen nyt, 45 vuotta myöhemmin.  ”Oletko kuuluisa?” Ilkka kysyy. ”Vähän”, mies vastaa arvoituksellisesti nauraen.

Kuuluisa on myös ranta, jossa olemme surffaajia katselemassa. Kiyoshi kertoo, että Niyodojoen suulla ei enää haluta järjestää kilpailuja, jotta paikasta ei tulisi enää yhtään enempää tunnetumpi.

Maanantaiaamupäivänä lautaansa huoltava konkarisurffari kritisoi sitä, kuinka Japanin hallitus haluaa ihmisten vain tekevän töitä sen sijaan, että he esimerkiksi surffaisivat. Itse hän pyörittää ravintolaa, surffaa vapaa-ajat, ja vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä.

shikokun iya valley on erinomainen pyöräilyyn

Kulttuuriperinteestä huvipuistolaitteeksi

Jos Shikoku on Japanin paras saari surffaukseen, ei pyöräilijälläkään ole valittamista. Saaren ympäri kiertää hyvin merkitty pyöräreitti. Poljemme ensin saaren pohjoisrantaa Tokushimasta Takamatsuun.

Sitten jätämme tuulisen merenrannan taaksemme ja nousemme 400 korkeusmetriä Iyalaaksoon, jossa hiljaisen ja kapean vuoristotien varrella näemme pilkahduksia ruskasta.

Japaniin suuntautuvan matkailubuumin myötä muinoin syrjäinen laakso on muuttunut turistimagneetiksi. Kuumin hitti näyttää olevan joen yli viiniköynnöksistä ja bambusta rakennettu silta, kazura-bashi. Sillan rakennusmateriaali oli muinoin kätevä, sillä silta oli helppo laittaa poikki ja katkaista siten vihollisen matka.

Nykysiltaan eivät muinaiset sapelit purisi, sillä luonnonmateriaaleista valmistettua siltaa on vahvistettu teräsvaijereilla. Se ei tunnu haittaavan sillan ylittäjien menoa, jotka kiljahtelevat riemusta ja kauhusta 45-metrisellä sillalla, jossa joka askelmalla näkyy alla virtaavan Iyajoen kuohut.

japanilainen pyhiinvaeltaja

Pyhiinvaeltajien Shikoku

Iyalaaksosta laskettelemme vauhdikasta alamäkeä Kochiin ja jatkamme pyöräreittiä saaren eteläpuolella, jossa on Shikokun parhaat surffirannat. Tsunamialttiilla alueella on tasaisin väliajoin evakuoitumistorneja.

Pyöräreitti on pitkälti sama kuin Japanin kuuluisin, 1400 kilometrin pituinen pyhiinvaellusreitti, joka kulkee 88 buddhalaistemppelin kautta.

Paikalliset suhtautuvat pyhiinvaeltajiin suurella kunnioituksella ja ystävällisyydellä. Omotenashi toimii. Meillekin pari paikallista maajussia antaa mandariineja ja keksejä, vaikka emme varsinaisia pyhiinvaeltajia olekaan.

Pyhiinvaeltajat tunnistaa kartionmuotoisesta olkihatusta, valkoisesta asusteesta ja kävelysauvasta.

Saksalainen Joshua tallaa tien vartta ihan tavallisissa retkeilyvaatteissa. Hän oli pari ensimmäistä päivää patikoinut sauva kädessään, mutta todennut se turhaksi. Joshua on tullut reitille enemmän patikoinnin kuin pyhiinvaelluksen vuoksi.

Lähikaupan pihalla tapaamme toisen saksalaisen, Martinin, joka on pyhiinvaellusreitillä jo toista kertaa, sillä ensimmäinen kerta piti polvikivun vuoksi keskeyttää. Martin työskentelee Saksassa konsulttina. Hänelle pyhiinvaellusreitti toimii reflektiona arkeen. Häntäkään ei asusteensa puolesta tuntisi pyhiinvaeltajaksi.

Kaupan pihalla on välipalaa syömässä myös japanilainen Yutaka, joka on todellinen pyhiinvaelluskonkari varusteitaan myöten. Viereisellä Kyushun saarella asuva mies  on kiertämässä reittiä jo yhdeksännen kerran, koska se on hänestä niin kivaa.

”Eikös muumit tule Suomesta?” Yutaka kysyy, kun kuulee kotimaamme. Hän ilmoittautuu suureksi Nuuskamuikkusen faniksi, koska mies on Muumi-hahmon tavoin seikkailijaluonne.

Ilkka kaivaa pienestä lahjapussukastaan Muumi-tikkarin ja ojentaa sen Yutakalle. 20-30 kilometriä päivässä taivaltavan pyhiinvaeltajan riemulla ei ole rajaa, kun hän näkee tikkarikääreen hahmon, Nuuskamuikkusen.